Dave "Isokynä" Lindholm ja Orfeus-yhtye lyöttäytyivät yhteen vuonna 1973. Kokoonpanon kaksi esitystä tallennettiin Ylen kuvanauhalle seuraavana keväänä.
Lindholm oli julkaissut kaksi sooloalbumia vuosina 1972-1973. Tv-haastattelussa udellaan erikoisen Isokynä-taiteilijanimen salaisuutta ja miehen musiikin tarkoitusperiä. Lindholm ja Orfeus tekivät yhdessä albumit Musiikkia ja Lillan. Molemmat levyt ilmestyivät vuonna 1974.
Aiemmin lähinnä progressiiviseen rockiin vihkiytynyt Orfeus oli tätä ennen ehtinyt toimia myös Muska Babitzinin taustabändinä.
Lillanissa nauhoitetun livekonsertin jälkeen osapuolet tulivat siihen tulokseen, että yhteistyöllä oli nyt saavutettu se, mikä saavutettavissa oli. Kokoonpano hajosi kesällä 1974.
Tietolaatikko
Kaikki menee seinään. Säv. ja san. Dave Lindholm. Kaikki menee seinään on vuonna 1972 ilmestyneeltä levyltä Sirkus.
Rock-kukko. Säv. ja san. Dave Lindholm. Rock-kukko julkaistiin singlenä vuonna 1973.