Hyppää pääsisältöön

Jari Järvelä: Mistä on mustat tytöt tehty

Päähenkilö Rööri eli Katariina Hämäläinen on toisen polven nuohooja. Hän varttuu täysi-ikäiseksi 1970- ja -80 - lukujen Helsingissä. Nokikolareitten kautta Järvelä kirjoittaa sodanjälkeisen Suomen muuttumisesta 1980 -luvulle saakka.

Tietolaatikko

Jari Järvelä (s. 1966)

Jari Järvelän tuotantoa:
Romaanit
Mistä on mustat tytöt tehty 2009
Romeo ja Julia 2007
Kansallismaisema 2006
Pieni taivas 2004
Veden paino 2001
Lentäjän poika 1999
66 luuta 1998

Järvelä ei pelkästään haikaile idyllisen Vallilan perään vaan samalla kuvaa hulvattomasti aikansa nuorisokulttuuria esimerkiksi punkia.

Jari Järvelän kirja on täynnä hillittömiä tarinoita mustista veljistä ja muista käsityöläisistä.

Hän on edelleen kehittänyt kielellistä ilottelua, jonka hän aloitti edellisessä romaanissaan Romeo ja Julia.

Nuorelle Röörille Järvelä on löytänyt notkean nuorisokielen. Katoilla Rööri on turvassa ja onnellinen, mutta kodeissa ja kaduilla Järvelä törmäyttää hänet kohtaamaan hyvinkin väkivaltaisen maailman.

Aiemmassa tuotannossaan Jari Järvelä kirjoitti paljon vedestä. Nyt hänen elementtinään on tuli.

Teksti: Nadja Nowak ja Seppo Puttonen

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto