Woodoo-yhtye on 70-luvun suomirockin vähemmän tunnettuja pioneereja. Kotimaista voodoomusiikkia nähtiin TV2:n ehkä ensimmäisessä väriohjelmassa vuonna 1971.
Tietolaatikko
Uskontunnustus. Säv. ja san. Jukka Siikavire.
Woodoo teema. Säv. ja san. Jukka Siikavire.
Ohjelma on mahdollisesti TV2:n ensimmäinen värilähetys.
Woodoo syntyi keväällä 1971. Bändin perustajajäseniä olivat lyömäsoittaja Esa "Nätsi" Rosvall ja saksofonisti Pentti Ilmonen, jotka olivat kumpikin soittaneet aiemmin Pentti Oskari Kankaan yhtyeessä.
Kaksikkoon liittyneestä laulaja-kitaristi Jukka Siikavireestä tuli myös bändin lauluntekijä. Neljäntenä mukaan tuli basisti Tapio Repo.
Woodoo teki ainoan albuminsa Finnlevyn progressiiviseen rockiin keskittyneelle Ufo-merkille vuonna 1971. Taikakulkunen-levyn kappalevalikoimaan kuului mm. sellaisia kuolemaa ja mystiikkaa sivuavia nimikkeitä kuin Hautahymni, Kylän vanhimman kuolema, Uskontunnustus ja Rakkauden jumalatar.
Vuonna 1972 yhtyeessä tapahtui monia henkilövaihdoksia. Rumpali Ismo Kätkän liityttyä mukaan Woodoon lyömäsoitinosasto korostui entisestään, ja bändiä pidettiinkin eräänlaisena "Suomen Santanana".
Heikko yleisönsuosio pakotti jäsenet kuitenkin etsimään tuottoisampia töitä. Woodoo hajosi vuoden 1973 tienoilla toimittuaan kaiken kaikkiaan vasta parisen vuotta.
Teksti: Jukka Lindfors