Kateusjournalismia

Silloin tällöin kuulee joidenkin toimittajienkin paheksuvan tuloerojen selvittämistä ja rikkaiden verotietojen julkaisemista. Talouselämä-lehdestä taisin pari vuotta sitten lukea toimittajan nimittelevän marraskuun alkua ”kansallisiksi kateusviikoiksi”, koska silloin verokoneet aukeavat.

Tuloeroista puhuminen ei ole kateusjournalismia.

Tuloeroista pitää puhua, koska tällä hetkellä siihen on yksi erityinen ja kaksi yleistä syytä.

Erityinen syy on finanssikriisi. Erityisesti amerikkalaisessa keskustelussa finanssikuplan keskeisenä syynä pidetään tuloerojen kasvua eli rikkaiden rikastumista. Rahoitusmarkkinoilla palkat ja palkkiot sidottiin lyhytaikaisiin voittoihin. Tästä tuli mahtava kannustin kasvattaa finanssikuplaa hyvin riskipitoisilla operaatioilla.

MOT:n haastattelema Robert M. Solow, taloustieteen nobelisti vuodelta 1987, näkee yhteyden rikkaiden rikastumisen ja finanssikuplan kasvattamisen välillä hyvin selvänä:

”Rahoitusalalla tulot saattoivat kasvaa hyvin suuriksi, koska tulot riippuvat finanssikuplan koosta. Kun kupla kasvaa, palkkiotkin kasvavat.”

Center for American Progress -tutkimuslaitoksen ekonomisti Heather Boushey puolestaan muistuttaa MOT:n haastattelussa, että vastaava tulojen kasaantuminen kaikkein rikkaimmille koettiin Yhdysvalloissa 1920-luvun lopulla, juuri ennen suurta lamakautta:

”Ei ole sattumaa, että maamme historian suurimmat tuloerojen kasvun jaksot päättyivät historian pahimpiin talouskriiseihin, jotka molemmat aiheutuivat rahoitusalan kriiseistä.”

Ja sitten ne yleiset syyt.

Englantilainen tutkijaryhmä Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin johdolla kokosi kattavan selvityksen eri maiden yhteiskunnallisista ja sosiaalisista oloista sekä tuloeroista. Siinä koottiin yhteen kansainvälisiä vertailuja koulutuksesta, turvallisuudesta ja terveydentilasta eri maissa. Yhteys tuloeroihin oli selvä: mitä pienemmät tuloerot, sitä vähemmän ongelmia – ja päinvastoin.

The Economist -lehti totesi, että tutkimuksen aineiston todistusvoimaa on vaikea kiistää.

Ja tämä kannattanee kateusviikoista puhuvienkin huomata: Pienten tuloerojen maissa kaikki kansalaiset voivat paremmin, eivät pelkästään köyhät.

Tutkimus on julkaistu kirjana "The Spirit Level. Why More Equal Societies Almost Always Do Better”; ainestoon voi tututustua myös netissä.

Meillä sanotaan helposti, että talouskasvuun kuuluu tuloerojen kasvaminen. Valtiovarainministerit viljelevät tätä käsitystä auliisti ja siitä todistaa usein myös Björn Wahlroos: ”Yleensä taloudessa ei mene hyvin, elleivät tuloerot kasva.” (Prima 8/2007)

Solow sai taloustieteen Nobel-palkinnon juuri talouskasvua käsittelevistä tutkimuksistaan. Saattaa siis olla, että hän on tällä alueella parempi asiantuntija kuin ”Nalle” konsanaan.

Solow korostaa, että pitkän aikavälin talouskasvun tärkeimmät tekijät ovat väestö, pääomien kasvu investointeja varten ja tekniset innovaatiot.

”Talouskasvun ja tuloerojen välillä ei ole oikeastaan mitään yhteyttä,” Solow sanoo. Talouden kasvu ei siis edellytä tuloerojen kasvua, vaikka usein niin väitetään.

Ekonomistit eli kansantaloustieteilijät tunnetaan yleensä ”toisaalta – toisaalta” -tutkijoina, koska talouskehityksellä usein on sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Tästä syystähän USA:n presidentti Truman aikoinaan puuskahti: ”Tuokaa minulle yksikätinen ekonomisti!”, kun hän kyllästyi taloustutkijoiden ”on the other hand” -arvioihin.

Tuloerojen ja talouskasvun suhteesta Solow on ekonomistiksi harvinaisen ”yksikätinen”:

”Talouskasvu voi johtaa eriarvoisuuteen, jos me annamme niin tapahtua. Talouskasvu luo suuria varallisuuksia, ja jos julkinen valta sallii sen keskittyä harvoihin käsiin, niin se johtaa eriarvoisuuteen. Mutta jos julkinen valta verotuksen, koulutuksen ja muiden toimien avulla vastustaa eriarvoisuuden kasvua, talouskasvun ei tarvitse johtaa eriarvoisuuteen lainkaan.”