Hyppää pääsisältöön

Jänismetsällä

Jänismetsällä ei hötkyillä. Sen tietävät ylihärmäläisveljekset Matias ja Arto Peltonen, jotka ovat konkareita pupujahdissa. Tällä kertaa jahtiin mukaan on otettu myös jälkikasvua.

Jäniksen metsästys on suosittu metsästysmuoto. Osittain tämä johtunee siitä, että jäniksen metsästysaika on pitkä: syyskuun alusta helmikuun loppuun. Jänisjahti ei myöskään vaadi suurta varustemäärää, kärsivällisyyttä kylläkin.

Kuten monet muutkin metsästäjät, Peltosen veljekset käyttävät apunaan tarkoitukseen koulutettua ajavaa koiraa. Koira lasketaan irti ja jäädään passiin odottamaan, että koira ajaa jäniksen haulikon ulottuville.

Koiran kaulaan laitettava tutkapanta helpottaa koiran paikallistamista sekä ajon aikana että sen varalta, että koira lähtee omille teilleen.

Odottelu kuuluu olennaisena osana jänisjahtiin. Lämpimänä voi pysytellä sytyttämällä nuotion ja nautiskelemalla kuumasta juotavasta ja vaikkapa makkarasta.

Kun jänis lähestyy passipaikkaa, tärkeintä on pysyä hiljaa ja liikkumattomana. Vaikka jänis vainuaisi metsästäjän ja näkisi hänet, se pakenee ensisijaisesti ääntä ja liikettä.

Teksti: Susanna Kokkola