Hyppää pääsisältöön

Kuka on rikkain suomalainen?

Vuonna 2005 rikkain suomalainen oli Sanomien suuromistajia Rafaela Seppälä 200 miljoonan euron verotettavalla varallisuudella.

Mutta kuka on rikkain suomalainen nyt? Sitä emme tiedä.

Suomessa julkistetaan paljon tietoja tuloista, tulonjaosta ja veroista. Verotuksen kehitystä käsitellään myös tämänkertaisessa MOT:n jaksossa. Mutta tietoa varakkaimmista suomalaisista ei enää ole saatavilla.

Poistamalla varallisuusvero työnantajat saatiin vielä kerran mukaan keskitettyyn työmarkkinaratkaisuun vuonna 2005. Poistamisesta päätti Matti Vanhasen ensimmäinen hallitus, valtiovarainministereinä sosialidemokraatit, ensin Antti Kalliomäki ja sitten Eero Heinäluoma. Varallisuusveron tärkeä ”sivutuote” oli ollut, että siten saatiin myös tietoja varallisuudesta. Veron poistolla piilotettiin samalla myös tiedot varakkaista ja varallisuuden jakautumisesta.

Näin ei pitänyt käydä.

Hallituksen esityksessä varallisuusveron poistosta todettiin, että varallisuustietojen julkistamisen perusteena on ”yhteiskunnallinen tarve muun muassa seurata varallisuuden jakautumista ja sen muutoksia.” Varallisuustietoja siis tarvitaan, vaikka veroa ei enää kerätäkään. Hallituksen esityksessä luvattiin käynnistää jatkovalmistelu, jossa punnitaan asiaa sekä yhteiskunnallisen keskustelun että – varakkaiden – yksityisyyden suojan kannalta.

Asian vahvisti eduskunnassa ministeri Heinäluoma: ”Välttämätöntä kuitenkin on, että varallisuudesta kootaan tietoja, ei verotustarkoituksiin, vaan muuta käyttöä varten."

Heinäluoma lupasi, että asiasta tehdään huolellinen valmistelu.

Ministeri Heinäluoman lupauksesta on nyt kulunut neljä vuotta. Huolellinen ja laaja valmistelu jatkuu ilmeisesti edelleen.

Koska saamme tietää, kuka on rikkain suomalainen nyt?

Toimittaja Timo-Erkki Heino

  • MOT:n toimittaja ei syyllistynyt kunnianloukkaukseen Patria-tapauksessa

    ”Vahvat perusteet pitää totena.”

    Helsingin syyttäjänvirasto on tehnyt päätöksen syyttämättä jättämisestä MOT:n toimittajaa Magnus Berglundia vastaan. Berglundia on poliisitutkinnassa kuultu epäiltynä törkeästä kunnianloukkauksesta liittyen MOT:n Totuus Patriasta (2008) ja Totuus Patriasta 2 -ohjelmiin (2012).

  • EU-parlamentin työryhmä selvittää meppien kulukorvaukset

    Mepeille 50 000 € vuodessa ilman valvontaa

    Euroopan parlamentin puhemies on koonnut työryhmän selvittämään euroedustajien vuosittaisen 50 000 euron suuruisen potin käyttöä. Työryhmän on määrä saada selvitys valmiiksi lokakuuhun mennessä.

  • Operaattorin ei tarvitse paljastaa liittymän omistajaa

    Tekijänoikeuskarhujen lähettäjille tappio.

    Markkinaoikeuden tuoreen päätöksen mukaan teleoperaattorin ei tarvinnut paljastaa elokuvaa netissä jakaneen henkilön yhteystietoja. Markkinaoikeuden linjauksen jälkeen elokuvan tekijänoikeuksien omistajien on jatkossa aiempaa vaikeampaa tavoittaa tekijänoikeuksien loukkaamisesta epäiltyjä henkilöitä.