Hyppää pääsisältöön

Lisää rahaa Amerikan rikkaille: käsikirjoitus

MOT-tunnus

(Eduskuntatalo)


Sitaatti ruudussa: ”Yleensä taloudessa ei mene hyvin, elleivät tuloerot kasva.”


Sitaatti ruudussa: ”Kallistun sittenkin sille puolelle, että pitää sietää se, että jotkut rikastuvat. Kokonaisuuden vuoksi.”


Sitaatti ruudussa: ”…alentamalla veroja tänään saadaan talouteen aikaan positiivinen kierre.”


Toimittaja Heino eduskuntatalon edessä: Tuloerot ovat kasvaneet, koska rikkaat ovat rikastuneet. Rikkaat ovat rikastuneet, koska hallituksen veropolitiikka on suosinut rikkaita. Tässä on jotakin tuttua.


Toimittaja Heino USA:n kongressin edessä Washingtonissa: Tuloerot ovat kasvaneet, koska rikkaat ovat rikastuneet. Rikkaat ovat rikastuneet, koska hallituksen veropolitiikka on suosinut rikkaita. Suomessa politiikka alkoi 1990-luvun alussa, USAssa vuosikymmen aikaisemmin, 1980-luvun alussa, presidentti Reaganin tultua valtaan.

Otsikko: Lisää rahaa Amerikan rikkaille

(Kuva: Ajomatka New York City – Utica, tienviittoja)


Juonto: Utica, New Yorkin osavaltiossa, noin viiden tunnin automatkan päässä Manhattanilta, on Hämeenlinnan kokoinen vanha teollisuuskaupunki.

Jim St. John MOT:n haastattelussa: ”Tehtailla maksettiin hyvin, meidän firmassamme jopa paremin kuin hyvin. Ansaitsimme keskimäärin 15-17 dollaria tunnissa.”

(Kaupunkikuvaa Uticasta, Jim St. John auton ratissa.)


Juonto: Nyt eläkkeellä oleva Jim St. John meni töihin koneistajaksi Chicago Pneumatic -yhtiöön 1960-luvun puolivälissä. Palkka oli parhaimmillaan noin 40 000 nykyeuroa vuodessa. Työnantaja kustansi sairausvakuutuksen ja kattavan terveydenhoidon.

St. John: “Myös muissa tehtaissa täällä maksettiin suunnilleen samanlaisia palkkoja. Meillä oli sosiaalietuja, kuten eläkkeet, työterveydenhuolto ja sairausvakuutus.”

(Kaupunkikuvaa Uticasta)


Juonto: Toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet olivat amerikkalaisen työläisen ja amerikkalaisen keskiluokan kulta-aikaa. Amerikkalainen unelma oli totta.

Juonto (+ grafiikka 1.): Tulot kasvoivat reippaasti 1970-luvun loppupuolelle asti. Tuloerot olivat suhteellisen pienet, suurituloisimman viiden prosentin tulojen alaraja oli vain kolminkertainen keskituloihin verrattuna.

> Grafiikka 1: Reaalitulot (1947-1981)
(Lähde: U.S Census Bureau)


(Jim St. John auton ratissa).

St. John: “Tuossa oikealla on Chicago Pneumatic, tai aikaisemmin oli Chicago Pneumatic Tool Company. Parhaimmillaan meitä oli täällä 2 500 ihmistä tekemässä paineilmatyökaluja. - - Tämä parkkipaikka oli täynnä, ja noiden puiden takana on toinen parkkipaikka, joka oli niin ikään tupaten täynnä työläisten autoja. Aikamoinen paikka.”


Juonto: 80-luvulla tehtaat toisensa jälkeen siirsivät tuotantonsa halvemman palkkatason maihin. - Hyväpalkkaiset teollisuustyöt ovat vaihtuneet työttömyydeksi tai palvelualan työpaikoiksi, joissa tuntipalkka on puolet teollisuuden palkasta, jos sitäkään. Tuloasteikon yläpäässä kehitys on ollut toisenlaista.


St. John: ”Tässä maassa johtajat tienasivat hyvin, aika lailla paremmin kuin työläiset. Mutta ajan myötä työläisten palkat alkoivat junnata paikallaan, samaan aikaan kun johtajien palkat nousivat kuin raketti.”



Juonto (+ grafiikka 2 & 3): 1980-luvulta lähtien köyhien ja keskituloisten amerikkalaisten tulojen kasvu on hidastunut, melkein pysähtynyt. Rikkaiden tulot ovat jatkaneet kasvuaan. – Mutta tämä ei ole koko totuus tuloeroista: Verotietojen pohjalta taloustutkijat Piketty ja Saez selvittivät, kuinka ovat kehittyneet suurituloisimman tuhannesosan tulot. – Tulojen kasvu on mennyt superrikkaille amerikkalaisille, 135 000:lle rikkaimmalle kotitaloudelle.

> Grafiikka 2: Reaalitulot (1981-2007)
(Lähde: U.S Census Bureau)

> Grafiikka 3: Reaalitulot (1947-2007)

(Lähde: Piketty & Saez)

Robert M. Solow MOT:n haastattelussa: “Jos tarkastelemme vuoden 1990 jälkeistä kehitystä, huomaamme että eriarvoistuminen johtui tulohaitarin yläpäästä, ei alimmista tuloluokista. Erot eivät kasvaneet keskituloisten ja köyhien välillä, vaan kaikkein hyvätuloisimmat kasvattivat kaulaa keskituloisiin. Ja tämä johtui mielestäni suurelta osin rahoitusalan kehityksestä: siellä ansiot alkoivat paisua suunnattoman suuriksi 90-luvun alussa.”


(Tyhjilleen jääneitä tehtaita Uticassa)


Juonto (+ grafiikka 4): Rikkaimman tuhannesosan tulot eivät kuitenkaan kerro nekään vielä koko totuutta tuloerojen kasvusta. – Piketty ja Saez selvittivät myös, kuinka tulot ovat kehittyneet kaikkein rikkaimpien keskuudessa. – 15 000 kotitaloutta muodostaa amerikkalaisten suurituloisimman kymmenestuhannesosan. Tulojen suunnaton kasvu on kasaantunut superrikkaistakin vain aivan kaikkein rikkaimmille.


>
Grafiikka 4: Reaalitulot (1974-2007)
(Lähde: Piketty & Saez)


Juonto: Kasvu on kiinteässä yhteydessä rahoitusmarkkinoiden valtavaan laajentumiseen 90-luvultä lähtien. Finanssimaailmassa palkat ja palkkiot sidottiin lyhytaikaisiin voittoihin. Tästä tuli mahtava kannustin kasvattaa finanssikuplaa.


Solow : ”Rahoitusalalla tulot saattoivat kasvaa hyvin suuriksi, koska tulot riippuvat finanssikuplan koosta; kun kupla kasvaa, palkkiotkin kasvavat. Kun rahoituslaitokset kasvavat 90-luvulla, niin johtajat, jotka hoitavat suuria sijoitusmassoja, saattoivat myös ansaita suuria massoja rahaa.”


Heather Boushey MOT:n haastattelussa: “Edellisen kerran meillä Yhdysvalloissa oli vuoden 2007 tilannetta vastaava tulojen eriarvoisuus iloisen 1920-luvun lopulla, juuri ennen suurta lamakautta. En pidä sattumana sitä, että maamme historian suurimmat tuloerojen kasvun jaksot päättyivät historian pahimpiin talouskriiseihin, jotka molemmat aiheutuivat rahoitusalan kriiseistä. Niiden välillä on vahva yhteys.”

Arkistokuvaa , Ronald Reagan vannoo virkavalaa 20.1.1981: “Minä, Ronald Reagan, vakaasti vannon…”


Juonto: Tuloerojen kasvu ei ole mikään talouden lainomainen väistämättömyys, vaan seurausta kulloinkin harjoitetusta talouspolitiikasta.

Arkistokuvaa, Reagan puhuu virkaanastujaisissaan 20.1.1981: ”Menestyksestä rankaiseva verojärjestelmä riistää työn tekijöiltä korvauksen ponnisteluistaan ja estää saavuttamasta parempaa tuottavuutta.”


Juonto: Rikkaiden suunnaton rikastuminen tuli mahdolliseksi, kun valtaan tuli reaganilainen talouspolitiikka. Se uskoi markkinoiden kaikkivoipaisuuteen, oman edun tavoitteluun ja verohelpotuksiin rikkaille.

Solow: “Jotain perää on siinä, että 1970-luvun lopulta tai 80-luvun alusta lähtien ahneudesta alkoi tulla hyväksytty ominaisuus. - - Uskoakseni ennen pidettiin pahana sitä, jos johtaja maksoi itselleen palkkaa 500 kertaa enemmän kuin keskivertotyöläiselle. Tämä asenne kävi harvinaisemmaksi.”


Juonto: Tuloasteikon toisessa päässä tavallisten amerikkalaisten tulokehitys on heikentynyt, kun ammattiyhdistysliike ja sen neuvotteluvoima on vähentynyt. Tässäkin Reaganin presidenttikausi oli käännekohta.


Arkistokuvaa, Reagan puhuu 3.8.1981: ”Lennonvalvojat ovat rikkoneet lakia, ja jos he eivät palaa töihin 48 tunnin kuluessa he ovat luopuneet työpaikoistaan ja saavat potkut.”

Solow: ”Yhdysvaltain ammattiyhdistysliike on heikentynyt jo pitkään. 1970-luvulla ja sen jälkeen heikentyminen on ollut nopeaa. Työnantajat pyrkivät entistä aktiivisemmin estämään työntekijöitä liittymästä liittoihin, osin laillisin, osin laittomin keinoin. Se muuten oli Reaganin kauden saavutuksia. Mielestäni hyvin tärkeä tapaus tällä tiellä oli se, kun Reagan antoi potkut kaikille lennonvalvojille ja palkkasi tilalle uudet. Se oli merkki siitä, että liittohallitus pitkälti hyväksyy ay-toiminnan rajoittamisen.”


Juonto : Reaganin verohelpotuksia rikkaille jatkoi sitten George W. Bush vielä suuremmilla verohelpotuksilla rikkaille. Tuloerot kasvoivat vielä lisää.


George W. Bush puhuu arkistonauhalla: ”Perheiden ja pienyritysten verojen alentaminen sekä osinkojen kaksinkertaisen verotuksen lopettaminen yhteensä 550 miljardin dollarin arvosta on paras keino varmistaa, että taloutemme kasvaa.”

(Kuvaa Utican ränsistyneestä Cornhillin kaupunginosasta)

St. John: “Olen varttunut täällä. Nämä olivat minun kotikulmiani. - - Lapsuudenkotini oli tuolla päin; nyttemmin se on purettu tai palanut poroksi.”


Juonto: Osa keskiluokan unelmaa oli muuttaa pois keskustan asuinalueilta, jotka sittemmin ovat ränsistyneet ja slummiutuneet.

St. John: “Asuin täällä 50-luvulla, 70-luvulla kaikki alkoivat vähitellen muuttaa pois. Sitten 80-luvulla ihmiset joutuivat työttömiksi, kaikki menettivät työnsä ja kotinsa. Sen koomin alue ei ole päässyt jaloilleen. Ihmiset muuttivat pois, ja jäljelle jäi mitä jäi.”


Juonto: Tavallisen amerikkalaisen taloustilanne ei riipu vain palkasta. yleistä lakisääteistä sairausvakuutusta ei ole. yrityskohtaisesta terveydenhoidosta on suureksi osaksi luovuttu. Kattavan yksityisen sairausvakuutuksen hankkiminen merkitsee sitä, että siihen pitäisi käyttää jopa puolet tavallisen työntekijän nettopalkasta, jopa enemmänkin.

St. John: ”Silloin oli tarjolla oli paljon erilaisia työpaikkoja kaikille. Ja palkat olivat hyviä, niillä tuli toimeen. Sairausvakuutus tuli silloin luonnostaan. Nykyisin sairausvakuutuksen saaminen on tärkeämpää kuin palkka. Tilanne on kamala.”


Juonto (+ grafiikka 4): Keskiluokan amerikkalaisen unelman ja itse asiassa koko keskiluokan mureneminen ilmenee selkeästi siitä, kuinka amerikkalaisperheen tulot ovat kehittyneet. Tasaisemman tulonjaon vuosina tulot kasvoivat keskimäärin kolme prosenttia vuodessa. Siitä lähtien keskivertoperheen tulojen kasvuprosentti on suorastaan romahtanut.


> Grafiikka 5: Keskivertoperheen reaalitulojen vuosimuutos
(Lähde: Piketty & Saez)

St. John: ”Olen eläkkeellä, mutta ajan osapäiväisenä koulubussia saadakseni vähän lisää rahaa ja maksaakseni lääkkeeni. Vaimoni on edelleen töissä; hän on sairaanhoitaja, ja ansaitsee suhteellisen hyvin. Mutta jos hän menettäisi työnsä, en tiedä mitä tekisimme, koska meillä ei olisi varaa maksaa hänen sairausvakuutustaan. Se olisi mahdotonta. En kerta kaikkiaan tiedä mitä me tekisimme. Meidän on kai hankittava toisetkin työpaikat.”


(Kuvaa Hamptonsin rikkaiden taloista Long Islandilla)


Juonto: Parin tunnin automatkan tai 20 minuutin helikopterimatkan päässä Manhattanilta ovat Hamptonsin pikkukaupungit. Ne ovat New Yorkin rikkaiden perinteinen kesänviettopaikka. – Täällä on myynnissä kesäasunto, jonka hintapyyntö on 8 miljoonaa dollaria.


Kiinteistövälittäjä Gary Baumann MOT:n haastattelussa: “Tämä talo on perinteistä tyyliä, rakennettu 1992. Kahdeksan makuuhuonetta, kuusi ja puoli kylpyhuonetta, 8 000 neliön tontti sijaitsee South Hamptonissa, lämmitetty uima-allas ja paljon tilaa tenniskenttää varten. - - Pensasaita, joka antaa yksityisyyttä vaikuttaa talon arvoon,. - - Voitte nähdä, että pensasaidat ovat kolme-nelimetrisiä. Kestää aikansa ennen kuin aita kasvaa näin korkeaksi, ja nämä aidat ympäröivät koko tonttia, niin ettei muita taloja näe lainkaan. Yksityisyys on taattu."


Kysymys: "Ja ulkopuolelta?"


Bauman: "Ei näe taloon.”



Juonto: Asuinalueiden eriytyminen tulojen perusteella on USAssa viime vuosikymmeninä kasvanut entisestään.

Bauman: ”Monet tällaisten talojen ostajista ovat ihmisiä, joilla on oma yrityse tai jotka työskentelevät suuryhtiöiden pääkonttoreissa Manhattanilla. - - Monet ovat rahoitusalalla;. - - Tästä hintaluokasta talonsa hankkivilla on yleensä paljon rahaa, ja jos he löytävät mieleisensä talon, heillä on edelleenkin varaa maksaa siitä.”


Kysymys: ”Paljonko merkitsee sopivan talon löytyminen ja paljonko hinta?”


Bauman: ” Ostopäätöksessä miellyttävän talon löytyminen merkitsee 95 prosenttia ja hinta viittä prosenttia. Suuri osa ei kysy hintaa lainkaan.”



(Kuva: Amatöörivideo Dennis Kozlowskin vaimon syntymäpäiviltä Sardiniassa)

Dennis Kozlowski MOT:n haastattelussa: “Rikastuminen oli seuraus kovasta työnteosta. En koskaan herännyt aamulla ja sanonut että haluan rikkaaksi. Mutta heräsin ja sanoin haluavani tehdä enemmän, haluavani lisää vastuuta. Nautin liikemaailmasta, ja luulen että yrityksen laajentaminen vain johti rikastumiseen. Minulle se oli pitkä tie, se kesti 27 vuotta. ”


Juonto: Kun superrikkaiden tulot kasvoivat tähtitieteellisiksi, niin silloin tällöin saatiin nähdä ja kuulla, kuinka mielikuvituksellisilla tavoilla rikkaat tulojaan käyttivät. TYCO-yhtymän toimitusjohtaja Dennis Kozlowski järjesti vaimolleen miljoonan dollarin syntymäpäiväjuhlat Sardiniassa. Niistä tuli yksi ylellisen tuhlailun aikakauden vertauskuva ehkä siksi, että amatöörivideo juhlista levisi julkisuuteen. Juhliin oli yhdistetty myös palkkiomatka ansioituneille työntekijöille.

Kozlowski: “Se oli meidän tapamme toimia. Meillä tehtiin kovasti töitä, ja annoimme työntekijöille mahdollisuuden saada tunnustusta. Teimme Sardiniassa vähän töitä ja puhuimme yhtiön asioista, mutta suurin osa oli viihdettä ja palkintoja työntekijöille. Se oli toimintakulttuurimme siihen aikaan. Nykyisin vastaavaa ei voisi tehdä – yrityskulttuurissa se aika on ohi.”


Juonto: Vuonna 2005 Dennis Kozlowski tuomittiin vankilaan, koska oikeuden päätöksen mukaan oli varastanut yhtiöltä itselleen satoja miljoonia dollareita Toimitusjohtaja-aikoinaan Kozlowskin tulot, osakkeiden arvonnousu mukaan luettuna, saattoivat olla sata miljoonaa dollaria vuodessa. Nyt tulot ovat pienemmät.


Kysymys Kozlowskille: “Paljonko ansaitsette nykyisin, päivässä?”

Kozlowski: ”Päivässä saan noin 80 senttiä. Huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin”


Juonto: Dennis Kozlowski tuomittiin vankilaan kahdeksasta 25:een vuoteen. Nyt hän seuraa amerikkalaista yhteiskuntaa toisenlaisesta perspektiivistä.


Kozlowski: ”Tuloerot ovat revenneet pahasti. Kun minä aloitin liike-elämässä, parhaiden ja huonoimpien palkkojen ero yrityksessä oli ehkä kymmen- tai viisitoistakertainen. Mutta nykyisin ero voi olla monisatakertainen: huipulla maksetaan mielikuvituksellisia summia, samaan aikaan kun menestyksen luoneita tavallisia työntekijöitä jpakotetaan tinkimäänpalkoistaan.”



(Kuvaa vankilan aidan ulkopuolelta ja Hamptonsista)


Juonto: Tuloerojen kasvu, rikkaiden rikastuminen, on hyvin keskeinen syy finanssikriisiin. Lyhytaikaisiin voittoihin sidotut palkat ja palkkiot kannustivat ottamaan erittäin suuria riskejä. Riskien toteutuminen sai koko rahoitusjärjestelmän romahduksen partaalle.


Taloustieteen professori Robert Solow on istunut myös eri yhtiöiden hallituksissa. Hän on nähnyt, kuinka johtajien palkat käytännössä määräytyvät.

Solow: ”Kun minkä tahansa yhtiön hallitus kokoontuu päättämään huippujohtajien palkoista, se kysyy ensimmäiseksi mitä muiden firmojen johtajille maksetaan. Se on kuitenkin tavallaan täysin asiaankuulumatonta, koska miksi minun pitäisi yhtiö A:n hallituksen jäsenenä piitata siitä mitä yhtiö B:n toimitusjohtaja saa. Mutta sen tiedon kaikki hallitukset haluavat ja saavat. Niin se menee. Minun mielestäni tällainen on aivan turhanaikaista kilpailua. Me haluamme, että meidän huippujohtajamme saa yhtä paljon kuin kaikki muutkin huippujohtajat. Ja tämä johtaa tietysti nokittelukilpailuun, joka ei ole kenenkään hallinnassa.”


Kysymys Heather Bousheylle: "1990- ja 200-luvuilla Isojen firmojen toimitusjohtajille maksettiin jopa satoja miljoonia. Voiko sellaista palkkaa sanoa suoritusperustéiseksi?"

Boushey (nauraa): "Emmeköhän me nyt tiedä vastauksen tuohon kysymykseen. Anteeksi että nauran, eihän tämä ole hauskaa, mutta jos tästä kriisistä opittaisiin vain yksi asia, niin se liittyy juuri siihen minkälaisesta suorituksesta johtajille maksettiin. Rahoitusinnovaatioiden kehittelijöille, joiden toimintaa ei säännelty, maksettiin valtavia rahasummia, mutta he eivät luoneet mitään sellaista mikä olisi tuottanut lisäarvoa kansantaloudelle. Itse asiassa he loivat tilanteen, joka olit hyvin epävakaa ja muistutti suurta pyramidihuijausta. Mielestäni me, siis koko maa, antoi rahoitusalan karata valvonnan ulottumattomiin, ja me maksamme siitä nyt kovaa hintaa."

(Hylättyjä tehtaita Uticassa)


Juonto: Finanssikuplan puhkeamisen seurauksia kärsitään kaikkialla maailmassa, myös Suomessa, vielä pitkään. Väitteitä, joilla tuloerojen kasvua aikoinaan perusteltiin, voidaan nyt tarkastella tästä uudesta näkökulmasta.

Sitaatti ruutuun: ”…alentamalla veroja tänään saadaan talouteen aikaan positiivinen kierre…” – Nokian pääjohtaja Jorma Ollila, Keskuskauppakamari-lehti 4.6.2002


Kysymys Solowille: ”Progressiivinen tulovero hidastaa talouskasvua vähentämällä taloudellista toimeliaisuutta?”

Solow: ”Tuota en usko. Väite, että korkeat verot hidastavat talouskasvua, on suosittu niiden keskuudessa, jotka joutuisivat maksamaan korkeampia veroja jos verot olisivat korkeammat. Lahjakkaat tai taitavat ihmiset tekevät työtään, koska he nauttivat siitä ja haluavat näyttää kaikille miten hyviä he ovat, ja näyttää olevansa parempia kuin muut. Muutaman prosentin veronkorotus ei muuta heidän työnteko-asennettaan lainkaan. Tämä on todettu useissa vakavasti otettavissa tutkimuksissa. On siis täysin turhaa väittää, että lopetan työnteon kokonaan, jos verotatte 90 prosenttia tuloistani, ja vastustaa sillä perusteella 50 prosentin tuloveroprosenttia.”

Sitaatti ruutuun: ”Kallistun sittenkin sille puolelle, että pitää sietää se, että jotkut rikastuvat. Kokonaisuuden vuoksi.” – Valtiovarainministeri Sauli Niinistö, Helsingin Sanomat 6. tammikuuta 2001


Boushey: "Riittää jos katsomme USA:n talouden lähihistoriaa, 10-20:tä viimeksi kulunutta vuotta, niin käy ilmi ettei tuo hypoteesi pidä paikkaansa. Voimme nähdä, että annoimme valtavia verohelpotuksia ylimpiin tuloryhmiin kuuluville ihmisille, loimme mahtavia kannustimia jotta he pitäisivät tulonsa itse sen sijaan, että sijoittaisivat ne tuottavasti kansantalouteen. Ja mihin se johti? Meillä oli heikoin talouden nousukausi sitten toisen maailmansodan, jos kehitystä mitataan tuotannollisilla investoinneilla, työllisyyden kasvulla tai palkkojen nousulla. Tämän talousmallin kokeilu siis epäonnistui, mistä todisteet ovat selvästi silmiemme edessä. Siitä ei tarvitse puhua enää koskaan."

Sitaatti ruudussa: ”Yleensä taloudessa ei mene hyvin, elleivät tuloerot kasva.” – Konsernijohtaja Björn Wahlroos, Prima 8/2007

Solow: “Talouskasvu voi johtaa eriarvoisuuteen, jos me annamme sen tapahtua, jos kansa sallii sen. Talouskasvu luo suuria varallisuuksia, ja jos julkinen valta sallii sen keskittyä harvoihin käsiin, niin se johtaa eriarvoisuuteen. Mutta jos julkinen valta verotuksen, koulutuksen ja muiden toimien avulla vastustaa eriarvoisuuden kasvua, talouskasvun ei tarvitse johtaa eriarvoisuuteen lainkaan.”


Loppu.

Toimittaja Timo-Erkki Heino