Hyppää pääsisältöön

Pekka Kuusisto voittaa Sibelius-viulukilvan 1995

Pekka Kuusiston läpimurto musiikkimaailman huipulle tapahtui vuonna 1995, kun hän 19-vuotiaana voitti Kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun.

Aiemmin samana vuonna Kuusisto oli voittanut Kuopion viulukilpailun - eikä hänen suorituksensa ollut siellä jäänyt yleisöltä huomaamatta.

"Ilmeisesti mä sain siitä sellaista julkisuutta, mitä ihmiset toivovat saavansa tästä kilpailusta", Kuusisto mietti Sibelius-viulukilpailun finaalin alla.

Kuusisto voitti Sibelius-kilpailun, yhden maailman arvostetuimmista viulukilpailuista, ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana suomalaisena. Hänet palkittiin myös parhaasta Sibeliuksen viulukonserton esityksestä.

Artikkelin videossa kuulemme hänen finaaliesityksensä Sibeliuksen viulukonserton viimeisestä osasta Allegro, ma non tanto. Helsingin kaupunginorkesteria johtaa Hannu Koivula.

Kuusisto on sittemmin tullut tunnetuksi poikkeuksellisen monipuolisena ja avarakatseisena muusikkona.


Espoossa vuonna 1976 syntynyt Kuusisto aloitti viulunsoiton kolmivuotiaana Géza Szilvayn johdolla. Myöhemmin hän opiskeli mm. Tuomas Haapasen, Miriam Friedin sekä Paul Bissin johdolla. Musiikkiperheessä kasvanut Pekka kuuli kotonaan paljon muutakin kuin klassista musiikkia, mm. jazzia. Tällä saralla Pekka Kuusisto debytoi viisivuotiaana isänsä Ilkka Kuusiston ja Teppo Hauta-ahon muodostamassa triossa. Kouluikäisenä hän soitti mm. UMO:n solistina. Vuonna 1992 hän sijoittui Carl Nielsen -viulukikpailussa kolmanneksi. Vuonna 1995 hän voitti ensin Kuopion viulukilpailun ja marraskuussa ensimmäisenä suomalaisena Sibelius-viulukilpailun.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto