Hyppää pääsisältöön

Viheltävä Suhonen

Kari Suhonen voitti vihellyksen Pohjoismaiden mestaruuden 1970-luvulla. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin titteli oli yhä hänellä, koska kilpailuja ei sen koommin ollut pidetty.

Taitavia viheltäjiä onkin harvassa, vaikka yksi jos toinenkin osaa vislailla melodioita sinne päin.

Tunnettuja vihellystaiteilijoita ovat olleet mm. Toot Thielemans ja Roger Whittaker. Brittiläisestä Whittakerista tuli Suomessa listasuosikki 1960- ja 70-lukujen vaihteessa. Myös laulaja Erkki Junkkarinen esitteli monilla äänilevyillään näytteitä vihellystaidostaan.

Kari Suhoselta ilmestyi vuonna 1998 kuuden kappaleen vihellyslevy äänitemerkillä Koffside. Oheinen esitys on taltioitu sarjasta Näytönpaikka, jossa etsittiin uusia kotimaisia kykyjä. Ohjelmasarjaa juonsi Arja Koriseva.