Hyppää pääsisältöön

Lupamaksurahoja ihmissalakuljettajalle

Kun kuulin Suomessa asuvasta ihmissalakuljettajasta, en edes kuvitellut, että mies suostuisi haastateltavaksi MOT-ohjelmassa. Vielä vähemmän uskoin siihen, että voisimme kuvata luvattomien maahantulijoiden tuomista EU:n alueelle.

Mies suhtautui asiaan kuitenkin ihmeen avoimesti. Kuvaukset voitaisiin tehdä, kunhan maksaisimme kuljetuksesta niin kuin asiakkaat. Sain lopulta tingittyä kuljetuksesta ja opastuksesta perittävän hinnan hiukan normaalitaksaa halvemmaksi, vähän yli 4 000 euroon. Lupasin myös, ettei miehen henkilöllisyyttä paljastettaisi. Varmuuden vuoksi mies ei koskaan edes kertonut minulle nimeään – ei oikeaa eikä keksittyä.

Kun näytti siltä, että ohjelman teko saattaisi onnistua, alkoi periaatteellinen pohdinta. Mietimme toimituksessa ja esimiesten kanssa, onko tällaista ohjelmaa oikein tehdä. Salakuljettajahan elää rikoksella. Onko oikein maksaa hänelle siitä, että saamme olla mukana ja kuvata, kun rikosta tehdään? Onko oikein käyttää siihen Ylen – siis lupamaksun maksajien – rahoja? Onko oikein taata lähdesuoja rikoksen tekijälle?

Kysymykset eivät olleet helppoja eivätkä vastaukset itsestään selviä. Silti päädyimme kaikki samaan lopputulokseen: On. On oikein. Ohjelma päätettiin tehdä. Aihe nähtiin niin tärkeäksi ja ohjelman sisältö niin yhteiskunnallisesti merkittäväksi, että päätimme käyttää poikkeuksellisia keinoja poikkeuksellisen tiedon hankintaan. Journalistin ohjeissa ja Ylen ohjelmatoiminnan säännöstössä rikollisia ei ole suljettu lähdesuojan ulkopuolelle.

Passiton ja/tai viisumiton kehitysmaan kansalainen ei käytännössä pääse EU:n rajojen sisäpuolelle turvautumatta ihmissalakuljettajien palveluihin. Se pätee sekä pakolaisiin, jotka pakenevat sotaa tai väkivaltaa, että ”laittomiin siirtolaisiin”, jotka etsivät työtä ja parempaa tulevaisuutta.

Halukkaita tulijoita on maailmalla paljon. Viime vuonna EU:ssa tilastoitiin parisataa tuhatta laitonta maahantuloa. Kukaan ei tietenkään tiedä, kuinka monta ihmistä oikeasti ylitti rajan (siis kuinka monta jäi tilastoimatta). Halukkaita vastaanottajia ei sen sijaan EU:ssa ole. Vaikka suuri osa tulijoista solahtaa Euroopan pimeille työmarkkinoille, virallisesti EU haluaa torjua ”hallitsemattoman” maahanmuuton.

Tämän ristiriidan myötä ihmissalakuljetuksesta on tullut merkittävä bisnes. Jos joku ”hallitsee” EU:hun suuntautuvaa maahanmuuttoa, niin ihmissalakuljettajat. Siksi heistä ja heidän toiminnastaan on tärkeää puhua.

Rajaviranomaiset vertaavat ihmissalakuljetuksen tuottoja joskus kansainvälisen huumekaupan tuottoihin, mutta kovin luotettavia lukuja ei ole saatavilla. Halusimme myös selvittää, miten raha ihmissalakuljetuksessa liikkuu.

Laittoman maahantulon järjestäminen, ihmissalakuljetus, on rikos. Ihmissalakuljettajia toki jääkin kiinni; esimerkiksi Kreikassa tilastoitiin tämän vuoden alkuneljänneksellä 374 ihmissalakuljettajaa. Mutta paitsi rikollisia, ihmissalakuljettajat ovat myös bisnesmiehiä, joiden palveluista on kova kysyntä. Kun yksi jää kiinni, toinen ottaa pian hänen paikkansa.

”Maahanmuuttokysymystä ei ratkaista rajavalvonnalla”, sanoi eräs jututtamani fiksu rajavalvontaviranomainen. Maahanmuuttajia tulee aina olemaan. Tai siis ainakin niin kauan, kuin jossain päin maailmaa on moninkertaisesti vauraampaa ja/tai turvallisempaa kuin muualla. Suomi on osa sitä vauraampaa Eurooppaa, jonne kohdistuu muuttopainetta, halusimme tai emme.

Nyt EU:n rajojen sisäpuolelle pääsevät todennäköisimmin ne, joilla on varaa maksaa 3 000 – 6 000 euroa ihmissalakuljettajille. Mitä järkeä siinä on? Onko se oikein?
 

Toimittaja Kati Juurus
Kommentit