Hyppää pääsisältöön

Kummeli: Moottorisahataiteilija Jaakko

Suomalaisilla on tapana esitellä ulkomaisille vieraille maamme erikoisuuksia. Aina ulkomaanelävät eivät kuitenkaan ole vaikuttuneita erikoisista esityksistä.

Yleensä ulkomaalaiset kuskataan päivän päätteeksi saunaan, mutta toisinaan isännät tarjoilevat myös kotimaisia taide-elämyksiä. Suomalaiset suosivat taidetyöskentelyssään perinteisiä työkaluja.

Esimerkiksi saha sopii hyvin musisointiin, mutta myös kuvanveistoon. Moottorisahataiteilija Jaakko pääsee esittelemään taitojaan amerikkaiselle vieraalle.

Kaikki kokonaiset Kummeli-jaksot Yle Areenassa

Kaikki Kummelit vuosilta 1991-2004 ovat pysyvästi katsottavissa Yle Areenassa.