Pekka Puska veti 1970-luvulla kuulua Pohjois-Karjala-projektia. Vuosikymmenien päästä hän arvioi 1950-luvun raittiusfilmejä, 70-luvun ravintovalistusta ja tv:n kokkiohjelmia.
Vanha alkoholivalistus oli ehkä osoittelevaa, mutta se oli myös havainnollista, pääjohtaja Pekka Puska sanoo.
Nykypäivän valistus on asiapitoisempaa, mutta alkoholikulttuurin heiluri on siirtynyt toiseen ääripäähän.
Raittiusvalistuksen lähtökohdat olivat itsenäisyyden ajan suurissa yhteiskunnallisissa ongelmissa. Myöhempinä vuosikymmeninä valistuksen painopiste muuttui.
Sotien jälkeen Suomessa oli vielä puutostauteja, mutta yltäkylläisyys toi mukanaan vaarallisia sydän- ja verisuonitauteja.
1970-luvun alussa käynnistetyn Pohjois-Karjala-projektin tarkoituksena oli parantaa näistä sairauksista kärsivien itäsuomalaisten terveyttä.
Hanke kohtasi tuvissa ja meijeriteollisuudessa "hirveää vastustusta". Puskan ja kumppanien terveysohjelmat keräsivät televisioiden ääreen kuitenkin miljoonayleisöjä.
Haastattelu on tehty YLE Teeman Elävä arkisto 3 -sarjaan vuonna 2009.
Teksti: Jukka Lindfors