Hyppää pääsisältöön

Punainen lanka: Leif Wager

Leif Wagerista piti tulla isona intiaani, mutta kun äiti pudotti poikansa todellisuuden kamaralle toteamalla, että se oli "teknisesti mahdotonta", hän päättikin ryhtyä näyttelijäksi.

Leif Wager (1922-2002) oli yksi suomalaisen elokuvan ensimmäisiä megatähtiä.

Munkkiniemen kreivistä tuli sota-ajan palvottu ja takaa-ajettu idoli. Yhdessä vaiheessa 50 naista istui jopa poliisin putkassa pidätettyinä kotirauhan häirinnästä.

Raskain osa oli postinkantajalla, joka joutui raahaamaan Wagerin fanipostia selkä vääränä: lopulta onneton postimies haki siirtoa toiseen postipiiriin.

Norjalaissyntyinen Wagerin taiteilijaperhe antoi pojalle "ranskalaisen kasvatuksen" perheen asuessa Pariisissa. Kuusivuotiaana Wager opetteli koulunpenkillä elämän perusasioita, kuten käsisuudelmatekniikkaa.

Kulttuurishokki oli suuri, kun perhe joutui rahapulan takia palaamaan Suomeen. Leif sai mennen tuleen selkäänsä luokkansa huligaaneilta, kunnes oppi lyömään takaisin.

Leif Wagerin roolilista sekä elokuvissa että teattereissa on pitkä. Tavoistaan työnarkomaani tunnetaan: Kansallisteatterissa Wagerin loputtomalle harjoitteluvimmalle hymyiltiin hyväntahtoisesti. Perfektionisti mikä perfektionisti.

Teksti: Punainen lanka

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto