
Hannu Reime esittelee kielen, jota puhutaan eniten Euroopan Unionissa. Eurooppalaisen kulttuurin historiassa saksan kielen merkitys on ollut suuri.
Akateemisessa maailmassa saksaa käytettiin viime vuosisadan alkupuoliskolla yhtä yleisesti kuin englantia nykyisin.
Saksa on ennen kaikkea Keski-Euroopan kieli. Siinä se eroaa jopa suuresta naapurikielestään ranskasta, jolla on useita miljoonia puhujia Kanadassa ja Amerikan lisäksi muillakin mantereilla.
Saksan johtajat eivät koskaan onnistuneet laajentamaan 1800-luvun lopulla yhdistyneen valtionsa valtaa muihin maanosiin.
Saksan kieli levisi merten taakse lähinnä siirtolaisuuden kautta.
Euroopan Unionin kansalaisista saksan puhujat muodostavat suurimman kieliryhmän, ja koko Euroopassa saksa on toiseksi puhutuin kieli, venäjän jälkeen.
Euroopassa opetetuista vieraista kielistä saksa on kolmanneksi suosituin. Sen edellä ovat vain englanti ja ranska.
Tietolaatikko
Saksaa puhuu äidinkielenään toistasataa miljoonaa ihmistä, ja heistä vajaat sata miljoonaa asuu Euroopassa.
Saksa kuuluu länsigermaanisiin kieliin, ja se on syntynyt niiden germaaniheimojen puheesta, jotka aikoinaan asuttivat Rooman valtakunnasta pohjoiseen sijainneita alueita
Kirjoitettu saksa on pantu alulle tavallistakin tietoisemmin ponnistuksin. Suuri ansio siitä kuuluu Lutherille, joka käänsi Raamatun saksaksi 1500-luvulla.
Katso myös
- Lataa ohjelma (MP3): Viikon kieli: Saksa (yle.fi)
- YLE Oppiminen: Saksa (oppiminen.yle.fi)
- lausti.com - Hannu Reime. Viikon kieli: Saksa (lausti.com)
- Wikipedia: Saksan kieli (fi.wikipedia.org)