Hyppää pääsisältöön

Hartwall osti Lapin Kullan

Lapin Kulta myytiin Hartwallille vuonna 1980. Tornion panimo suljetaan näillä näkymin syyskuussa 2010, josta lähtien Hartwallin koko tuotanto on keskitetty Lahden tuotantolaitoksiin. Panimo ehti toimia 136 vuotta.

Lapin Kulta myytiin Hartwallille vuonna 1980, vaikka sen myynti oli lisääntynyt edellisvuonna 30 prosentilla. Panimo sanoi myynnin syyksi valmistusveron ja alkoholipolitiikan.

Lapin kultaa edelsi Tornioon vuonna 1873 perustettu Torneå Bryggeri Aktiebolag. Nimi muutettiin vuonna 1953 Tornion Olut Oy:ksi. Kymmenen vuotta myöhemmin panimo yhdistyi Lapin kulta Oy:n kanssa.

Fuusio toi panimolle erikoisen lisätoimialan. Jotta Lapin kulta sai oikeuden nimeensä, niin sen piti ostaa myös kaivosyhtiö ja harjoittaa kullan etsintää.

vajaat 20 vuotta myöhemmin Hartwall päätti sulkea sulkea Tornion tehtaan ja keskittää tuotantonsa Lahteen. Tehtaalla työskenteli tuolloin 100 työntekijää.

Teksti: Seija Aunila

Kommentit
  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto