Hyppää pääsisältöön

Makupalat: Lenkkimakkaramuffinssit

Leppoisat tv-kokit valmistavat mutu-kitchen-tuntumalla lenkkimakkaramuffineja. Lisukkeeksi sopii hyvin suolakurkkuliemipohjainen kastike.

Kokit Pekkala ja Nykyri käyvät tehtävän kimppuun uteliain mielin. "Tullee ainakin tasakokoiset annokset, ei tule tappelua."

Ateria rakentuu metrilenkin, suolakurkkujen ja pakasteperunoiden ympärille. "Tietenkin saa myös tuoreista perunoista tehdä."

Makkara-peruna-sipuliseos maustetaan reippaasti pippurilla ja yrteillä, seos asetetaan muotteihin ja päälle kaadetaan munamaito. Juustoraasteen ehtii lisätä myöhemminkin.

Kastikkeen pohja saadaan suolakurkkuliemestä. Etikkaisen maun pehmentää kuohukerma ja kurkuma. Erikoisvivahdetta tuovat sinapinsiemenet.

Lisukesalaatin pohjana ovat suola- ja tuorekurkku. Kastikkeeksi riittää ripaus oliiviöljyä ja yrttejä, runsaasti pippuria ja reipas loraus tabascoa.

Hyvät raaka-aineet maistuvat sympaattisille kokeille itselleenkin erinomaisesti. "Kaikkea ei tarvitse yleisölle kertoa."

Kaunis esillepano viimeistelee makuelämyksen. "Annetaanko tälle nimeksi Keisarin uudet vaatteet?"

Lenkkimakkaramuffinssit
1/2 lenkkiä
1 pss perunasipulisekoitusta
2 porkkanaa
4 munaa
6 dl maitoa
pippuria
suolaa
yrttejä
juustoraastetta

Tietolaatikko

Vuosina 1997-2005 esitetty ohjelmasarja kuvattiin Yleisradion Oulun aluetoimituksen tiloissa Höyhtyällä.
Ohjelman kokkeina toimivat Oulun maakuntaradion toimittaja Timo Nykyri ja kokki Janne Pekkala.

Kommentit