Hyppää pääsisältöön

Nuoriso hyvissä harrasteissa vuosien varrella

Nuorisoa on vuosikymmenien ajan patistettu hyvien harrastusten pariin - teatteriin, käsitöiden pariin, urheilukentille ja partioleireille.

Etenkin maaseudulla hyvin tunnettu 4H-järjestö on yksi Suomen suurimmista nuoriso-organisaatioista. Sen toiminnan kulmakivinä ovat harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi.

Vuonna 1985 kuvatussa dokumentissa 4H-kerholaiset harrastavat mm. palstaviljelyä ja säkkienkeruuta.

Samana vuonna taltioitiin Jämijärveltä tunnelmia partiolaisten kansainvälisestä Miilu-leiristä, joka kokosi osanottajia 17 maasta.

Tamperelainen Vesa Vierikko kertoi televisiolle nuorisoteatteritoiminnasta vuonna 1975. Hän piti omaa harrastustaan huomattavasti kehittävämpänä kuin postimerkkien keräilyä tai lennokkien kokoilua.

1980-luku toi mukanaan uudenlaisia harrasteita. Timo Pekurinen esitteli vuonna 1986 ATK-kerhoa, jonka jäsenet eivät jouluaattonakaan kerkeä kotiin kuin korkeintaan lahjapaketteja avaamaan.

Lisää ohjelmasta