Ruokatutkijat kaupan armoilla

Pidän tilastokeskuksen tutkijaa Ilkka Lehtistä rohkeana miehenä. Soitin hänelle viime keväänä kysyäkseni onko ruualle laskettavissa ”luonnollista hintaa” sen tuotannontekijöiden hinnan pohjalta. Vastaus oli ei. Markkinat kuulemma määräävät.

Seuraavaksi sain kuitenkin kuulla, että tutkija oli itsekin ihmetellyt sitä, ettei tuotantokustannusten lasku näkynyt ruuan vähittäishinnoissa. Olihan kustannusten nousu edellisinä vuosina korottanut hintoja. Lehtinen aikoi tehdä omia laskelmiaan.

Alkysyksystä Lehtinen julkaisi laskelmansa: Jonnekin ruokaketjun varrelle jäi selvästi rahaa enemmän kuin ennen. Kauppa ja teollisuus kiistivät hyötyneensä, mutta Lehtinen sai tukea ruuan hintaa ja elintarviketaloutta tutkivilta kollegoiltaan. Kustannusten lasku ei juuri ollut näkynyt ruuan hinnassa. Tässä oli MOT:n paikka.

Osa rahasta ”löytyi” Valiosta. Määräävän markkina-aseman turvin tuoremaitotuotteiden hinta on pidetty korkealla, vaikka tuottajan saamat rahat jo vähenivät. Tiettävästi nämä rahat eivät kuitenkaan ole kenenkään taskussa, vaan niillä on paikattu vientijuustojen tappioita. Tämä ei kai ole määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, mutta kylläkin erinomaisen läpinäkymätöntä hinnoittelua.

Kaupan kilpailussa on tilanne vielä läpinäkymättömämpi. S- ja K-ryhmien yhteenlaskettu markkinaosuus on niin suuri, että Suomen päivittäistavarakauppa on kaikilla mittaustavoilla erittäin keskittynyttä. Samaan aikaan kuin keskittyminen on keskittynyt, on suomalaisen ruuan hintaero muuhun Länsi-Eurooppaan verrattuna kasvanut ainakin vuodesta 2005 alkaen.

Suomessa tätä keskittymistä ei kuitenkaan nähdä niinkään ongelmana kuin välttämättömyytenä. Ajatus on, että vain isot toimijat pystyvät toiminnan tehostamiseen. Tässä suhteessa Suomi on vahvoilla: keskittynyt kauppa on hyvin tehokas, logistiikkaan ja tietojärjestelmiin ja suuriin marketteihin on investoitu paljon.

Iso kysymys tässä taas on se, saako tavallinen kaupassa kävijä myös hyödyn kaupan tehokkuudesta vai onko hänen roolinsa vain maksaa investoinnit korkeampina ruuan hintoina. Jos kuluttaja ei hyödy, kauppa on vain käyttänyt kilpailun vähäisyyttä hyväkseen. Tehokkuudesta on rakennettu muuri, joka entisestään heikentää uusien kilpailijoiden mahdollisuuksia tulla markkinoille.

Paljon painetta on siis ladattu loppuvuonna julkistettavaan tutkimukseen, jonka ministeri Sirkka-Liisa Anttilakin on luvannut paljastavan kenelle ruokaketjun katteet oikein valuvat. Etlasta kuitenkin viestitetään, että tutkimuksen pääaineistona on kansainvälinen vertailu julkisen tilastotiedon pohjalta.

Siis mitä? Jos näin on, vastaus jää saamatta. Kysymykseen voittojen jakautumisesta ja kilpailun toiminnasta elintarvikeketjussa saa vain, jos kauppa suostuu antamaan tutkijoille tietoja sopimuksistaan. Tähän mennessä tehdyissä tutkimuksissa kauppa ja teollisuus eivät tutkijoiden mukaan ole näitä liikesalaisuuksiaan luovuttaneet.