Hyppää pääsisältöön

Ostosparatiisit

Ostoskeskukset, automarketit ja suuret kauppakeskukset ovat kukin vuorollaan syöneet pienempänsä markkinoilta. Kehitys alkoi 1960-luvulla.

Toimittaja Pekka Holopainen arvosteli vuonna 1966 voimakkaasti Puotinharjun ostokeskusta. Kenen edun mukaista oli rakennuttaa vierekkäin useita samanlaisia kauppoja ja pankkien konttoreita, hän ihmetteli.

1970-luvulla tulivat suuret automarketit, Maxi-market etunenässä. Eri kaupungeissa kiisteltiin siitä, oliko näiden superliikkeiden suosiminen järkevää.

Seuraavalla vuosikymmenellä kilpailua kiristivät Forumin ja Itäkeskuksen kaltaiset jättimäiset kauppakeskukset, joihin tultiin myös oleilemaan ja viihtymään. Pienempien yrittäjien keskuudessa ne eivät ainakaan vähentäneet kauppakuoleman pelkoa.

  • Tehtaan varjossa – työläisnuorukaisen pyrkimys henkiseen kasvuun

    Toivo Pekkasen läpimurtoteos neliosaisena sarjana.

    Tehtaan varjossa on työläiskirjailijana tunnetun Toivo Pekkasen osin omaelämäkerrallisia aineksia sisältävään läpimurtoteokseen perustuva neliosainen tv-elokuva. Sisällissodan jälkeiseen aikaan sijoittuva romaani ilmestyi 1932.

  • Kapea vyötärö ja muhkea kellohelma – ompele itsellesi 1950-luvun mekko!

    Anna-Liisa Tiluksen mekon kaavat tässä artikkelissa.

    Maaseudulta maailmalle -ohjelman ensimmäisessä osassa Anna-Liisa Tiluksen yllä on pehmeästä villakankaasta tehty mekko. Tästä artikkelista löydät kaavat ja ohjeet 1950-luvun mukaisen mekon tekemiseen! Maaseudulta maailmalle -sarja Areenassa Anna-Liisa Tiluksen yllä nähtävä mekko on aito 1950-luvun vaate, joka löytyi Ylen puvustosta. Sen materiaalina on käytetty pehmeää villakangasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto