Hyppää pääsisältöön

Mikä avuksi kun uhmaikäinen on agressiivinen

Uhmaikäisen aggressiivisuus. Uhma. Kuva: Mika Kanerva, YLE Kuvapalvelu

Kaksivuotias on ehtinyt "hyvään" uhmaikään. Lapsemme kokeilee rajoja ja usein uhmakohtaus tulee niin yllättäen ettei itse edes tajua, että se on juuri tätä normaalia kahden vuoden uhmaa. Vaikka tietää, että lapsi ei tee sitä tahallaan, tuntuu että kohtaukset tulevat juuri pahimpaan mahdolliseen aikaan; kun itse on väsynyt tms. Suurin ongelma on kuitenkin se, että lapsi on aggressiivinen. Lapsemme saa raivareita ja lyö. Usein hän herää yölläkin ja ilmeisesti näkee unta ettei saanut haluamaansa tavaraa. Lapsi huutaa ANNA! ja alkaa lyömään, yölläkin. Miten tähän suhtautua? Miten lyömisen saa loppumaan?

 

Uhmaikä – tai tahtoikä- on vanhemmuudelle todella koettelevaa aikaa. Ja koska lapsen uhma on turvattomuutta, tulevat kovimmat kohtaukset juuri silloin kun vanhempi on ollut poissa, poissaoleva, kiireinen, ajatuksissaan, väsynyt tai sairas; lapsen näkökulmasta turvaton vanhempi. Tyypillinen uhmaikä on n. 2-3 vuoden iässä, mutta minkä tahansa ikäinen lapsi tai nuori voi reagoida turvattomuuteen tunteeseen uhmaamalla.

Tahtoikä on toivottava vaihe lapsen kehityksessä.
Tahtoikä on toivottava vaihe lapsen kehityksessä. On tärkeää oppia ilmaisemaan omia toiveitaan ja tarpeitaan, sekä kokeilla millä keinoin saa varmistettua vanhemman avun ja turvan. Vanhempi tekee lapsen koko elämän läpi kantavaa kasvatustyötä, jos hän kykenee kohtaamaan lapsen uhman-, tahdon- ja turvattomuudenilmaisut lapsen tunteita kunnioittaen, jämäkästi ja itse raiteiltaan menemättä – ainakin tarpeeksi usein.

Lyömiseen kannattaa suhtautua kielteisesti, olettaen että teillä eivät muutkaan perheenjäsenet lyö toisiaan. Mutta: jos lasta vain kielletään lyömästä tai suututaan, jätetään huomiotta se tunnetila, jonka vallassa hän on. Kiellot tai rangaistukset eivät tehoa suunniltaan olevaan lapseen.

Uhman käsittelyyn lapsi tarvitsee aikuisen ohjausta, jo ennen kuin varsinainen kohtaus tulee. Kannattaa – väsyneenäkin- kuulostella koska lapsi alkaa marista, valitella, eikä mikään kelpaa. Lapselle tarjotaan silloin heti turvaa ottamalla tilanne turvallisesti aikuisen vastuulle: aikuinen lisää läheisyyttä, syliä, lohtua ja päättää selkeästi asioista.

2v Eemeli on huonolla tuulella. Aamupuuro ei kelpaa, isä ei osaa tehdä mitään oikein. Isää ärsyttää, koska on kiire lähteä töihin ja kaikki sujuu tahmeasti.

Turvaton tapa: Isä ajattelee omaa kiirettään, eikä huomaa, että Eemeliä harmittaa ero isästä. ”Nyt Eemeli toi kiukuttelu saa riittää. Se puuro syödään, muuta ei tule. Isän täytyy ihan kohta lähteä”. Seuraus: Eemeli huomaa isän olevan kiukkuinen ja tuntee itse yhä suurempaa turvattomuutta. Eemeli menettää lopunkin toimintakykynsä, koska hän kamppailee kiukun, turvattomuuden, läheisyydenkaipuun ja nälän kanssa. Eemeli saa täyden uhmakohtauksen.

Turvallinen tapa: Isä tajuaa Eemelin uhman syyn. Isä ottaa Eemelin syliin: ” On vähän kurja juttu kun tänään on työpäivä. Isällä tulee varmasti ikävä omaa Eemeliä. Mutta äiti hoitaa hyvin. Ja sitten illalla taas nähdään!”. Isä syöttää puuron sylissään pitäen ja pukee pojan, vaikka tämä osaisi jo itse. Seuraus: Eemeli kokee isän ymmärtävä ja hyväksyvä hänen tunteensa. Eemeli saa turvaa isän sylistä ja isän puheesta ”sanoja” tunteilleen. Turvantunne palaa ja Eemeli kykenee rauhoittumaan.

Vihan tunteet, uhmaikä, agressiivisuus. Kuva: Stock.xchngSilloin kun syli ja puhe eivät tavoita lasta, tai jos ne auttavat vain hetken, kannattaa käyttää nk. sylihoitoa (katso tekstini ”Lapsen rauhoittaminen” 2/09). Sylihoidon aikana ei tarvitse välttämättä puhua lainkaan. ”Sylissä” voi pitää myös esim. kyljellään sängyllä maaten. Vaikka sylihoito on rankkaa, saa lapsi kehitykselle välttämätöntä turvaa, eikä ”uhmaikä jää päälle”, kuten niin monet perheet toteavat turvattomasta, temperamenttisesta lapsestaan.

Lyöminen loppuu itsestään kun turvantunne lisääntyy. Sylihoidolle ja turvantarpeelle ei ole ylä-ikärajaa - muistetaan se myös koululaisten ja murrosikäisten kanssa!

 

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienen lapsen äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana ja Yle TV2 Poinzi-lastenohjelman neuvonantaja.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus