Hyppää pääsisältöön

Tuomas Kyrö: 700 grammaa

Pyhä kolmiyhteys isä, poika ja urheilu – siinä ovat romaanin tärkeimmät ainekset. Päähenkilö Ilmari Kivi haluaa onnellisen perheen ja olla hyvä isä. Pakkomielteenä hänellä on halu hypätä pituutta yli kahdeksan metriä.

Tietolaatikko

Tuomas Kyrö s. 1974

Tuotantoa
Nahkatakki, romaani, 2001
Tilkka, romaani, 2003
Liitto, romaani, 2005
Benjamin Kivi, romaani, 2007
700 grammaa, romaani, 2009

Kaksosista nuorempana syntynyt Ilmari Kivi epäonnistuu vaikka kuinka yrittää. Hän treenaa pituushyppyä, koska lupasi keskosena syntyneelle pojalleen Rainerille hypätä yli maagisen kahdeksan metrin rajan. Päähenkilö Ilmari Kivi elää huomisen pelossa ja eilisen häpeässä. Vaimo Liisa seuraa sivussa epätoivoista projektia ja kirjoittaa siitä menestysromaanin.

Olennaista Tuomas Kyrön romaanissa on eri sukupolvien isien suhde poikiinsa. Pojat ovat ylivertaisempia kuin isänsä. Vanhemmat ja lapset eivät kohtaa toisiaan ja onnellista perhettä ei ole olemassa. Tuomas Kyrön romaani on hulvatonta ja taitavaa kielenkäyttöä.

Kirja kirjalta parantanut Kyrö on kirjoittanut lauseet täyteen elämänmakuisia viittauksia kulttuuriin, musiikkiin ja lähihistoriaan. On kuin Kyrö laittaisi moukarinheittäjän mahdottomaan tehtävään, juoksemaan täysillä 1500 metriä. Niin runsasta ja jopa täyteenahdettua romaanin kieli on.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto