Hyppää pääsisältöön

Mitä kuuluu, Pentti Fagerholm?

Radion pitkäaikainen pääkuuluttaja Pentti Fagerholm vannoo edelleen radion nimiin. "Minulla on tapana sanoa, että radiossa ovat paremmat kuvat kuin televisiossa."

Fagerholm aloitti radiokuuluttajana vuonna 1955 ja jäi eläkkeelle pääkuuluttajan tehtävistä vuonna 1998.

Miltä radio-ohjelmat ovat kuulostaneet kotisohvalta käsin?

— Sen olen huomannut, että ohjelmat pysyvät nykyään paremmin aikatauluissaan, hän toteaa nuoremmille kollegoilleen.

Aiemmin näin ei aina ollut. "Kerrankin klo 19 aikamerkki annettiin klo 20.42."

Vaikka töissä olikin hauskaa, ei nykyinenkään elämä hullumpaa ole. "Tämä eläkkeellä oleminen on kyllä hauskimpia elämänuria, mitä voi ajatella."

Teksti: Petra Himberg

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto