Hyppää pääsisältöön

Henrik Otto Donnerille musiikki oli rajatonta

Säveltäjä ja muusikko Henrik Otto Donner oli 1960-luvulta alkaen suomalaisen kevyen musiikin vahva vaikuttaja.

Otto Donner (1939–2013) alkoi 1950-luvulla soittaa jazzia ja opiskella taidemusiikkia. Hänen opettajinaan toimivat Joonas Kokkonen, Nils-Eric Fougstedt ja György Ligeti.

Vuonna 1963 tehdyssä haastattelussa Donner sanoo jazzin soittamisen suorastaan helpottaneen taidemusiikin opintoja. Hänen mielestään siirtyminen jazzpohjalta konserttimusiikkiin oli laajempikin ilmiö pohjoismaisessa modernismissa.

1960-luvulla Donner nousi kotimaisen avantgardemusiikin keskeiseksi hahmoksi. Hän teki sävellyksissään radikaaleja kokeiluja ja toi aktiivisesti Suomeen poikkitaiteellista, yllätyksellistä happeningtaidetta.

1960-luvun puolivälissä suomalaisen jazzmodernismin kärkeen kuului Christian Schwindtin yhtye, jossa Donner soitti trumpettia. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla hän kokosi jazz- ja rocksoittajia yhteen oman Otto Donner Treatmentinsa puitteisiin.

Musiikin yhdistäminen muihin taiteisiin oli yksi Donnerin päälinjoista. Hänen kuuluisia produktioitaan oli mm. Pori Jazziin 1969 valmistettu jazzsovitus Pentti Saarikosken runokokoelmasta En soisi sen päättyvän.

Jo 1960-luvun lopulla Donner profiloitui kärjekkäänä kulttuurikeskustelijana. Populaarikulttuurille vaadittiin oikeuksia ja tukea, ja erilaisten musiikkilajien arvosta kiisteltiin tiukasti.

Jatkoaika-ohjelmaan tallentui vuonna 1969 aihetta koskeva debatti. Donner vaatii siinä musiikkikoulutusta ja -tarjontaa, joka soisi kaikille mahdollisuuden luoda musiikista kokonaiskuvan ja panna itse sen lajeja tärkeysjärjestykseen.

Tämä kulttuuripoliittinen moniarvoisuus oli konkretisoitunut jo muutamaa vuotta aiemmin. Vuonna 1966 Donner perusti yhdessä Atte Blomin ja Christian Schwindtin kanssa Love Records -yhtiön, joka mullisti monin tavoin siihen astisen suomalaisen musiikkituotannon.

"Levy-yhtiö ei ole mikään sukkatehdas", Donner totesi vuonna 1979, kun Love oli jo lähellä loppuaan. Musiikkialalla oltiin tekemisissä luovien ihmisten kanssa, ja levyfirman tehtävänä oli luoda miljöö, jossa luovuus voi tulla esille.

"Lopputulos ei ole se levy tai kasetti, vaan se henkinen omaisuus, mikä siellä urissa on."

Lovelle oli Otto Donnerin mielestä tunnusomaista, ettei siellä kukaan ollut erikoistunut vain yhteen kapeaan kulttuurisegmenttiin. Tärkeää ei ollut, mitä tyyliä tai lajia musiikki edusti vaan miten se puhutteli.

1970-luvulla mittava osa kiinnostavasta taiteesta kanavoitui kotimaiseen rockiin, ja Lovesta tulikin aikakauden rockmusiikin tärkein julkaisija.

Donner on toiminut monissa musiikkialan viroissa ja luottamustehtävissä, mm. Yleisradion viihdepäällikkönä 1970–1974 sekä Elvis ry:n ja Teosto ry:n puheenjohtajana.

Musiikin sosiaalinen ulottuvuus – suhde musiikin, muusikoiden ja yleisön välillä – oli hänelle tärkeää läpi uran. Donner olikin tärkeä vaikuttaja myös Elmun, Radio Cityn ja Lepakon taustalla.

Otto Donner jätti jälkeensä monialaisen sävellystuotannon, joka käsitti jazzia, modernia taidemusiikkia, iskelmiä, poliittisia lauluja sekä teatteri-, elokuva- ja mainosmusiikkia.

Hänen musiikissaan rytmi pysyi aina tärkeänä elementtinä. Vuonna 1992 valmistuneessa säveltäjäkuvassa Donner selittää umolaisille kappaletta Ritual I ja pohtii musiikin mielenkiinnon säilyttämistä sekä rytmin merkitystä.

Teksti: Jukka Lindfors ja Elina Yli-Ojanperä

Kommentit
  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto