Hyppää pääsisältöön

Pallotuolin isä Eero Aarnio on modernin kalustemuotoilun merkittävä vaikuttaja

Sisustusarkkitehti Eero Aarnio on kansainvälisestikin tunnettu muotoilija, jonka suunnittelemaa Pallotuolia on nähty niin valtiopäämiehillä kuin Hollywood-tähdilläkin. Aarnio vieraili Arto Nybergin ohjelmassa vuonna 2007.

Eero Aarnio (s.1932) opiskeli 1950-luvulla Taideteollisessa korkeakoulussa ja perusti oman sisustussuunnitteluun ja teolliseen muotoiluun erikoistuneen toimiston vuonna 1962.

Monet hänen suunnittelemistaan tuotteista, kuten Pallotuoli (1963), Kupla (1968), Pastilli (1968), Tomaatti (1971), Poni (1973) ja Formula (1998) nousivat pian kansainvälisiin otsikoihin ja muotoilun ikoneiksi.

Lasikuidusta tehty Pallotuoli on Aarnion tunnetuin ja myös kopioidun tuote. Nybergin haastattelussa Aarnio kertoo olevansa harmissaan, kun tuolista on tehty kopioita, joita on rantautunut myös Suomeen.

Aarnion tuotteita on ollut esillä elokuvissa, muotikuvauksissa ja musiikkivideoissa. Hänen töitään on pysyvässä näyttelyssä muun muassa New Yorkin Museum of Modern Artissa, Lontoon Victoria and Albert Museumissa ja Weil am Rheinin Vitra Design Museumissa. Vuonna 2005 Aarniolle myönnettiin Suomi-palkinto tunnustuksena elämäntyöstään.