Hyppää pääsisältöön

Surmanajajat Onni ja Kalevi Suuronen

Suomen ainoat surmanajajat Onni Suuronen ja Kalevi Suuronen kertovat harvinaisesta ammatistaan ja sen vaaroista.

Tietolaatikko

Onni Suuronen on saanut Kansainvälinen Tivoli- ja sirkusalan järjestön palkinnon elämäntyöstään.

Onni Suuronen aloitti sirkusuransa Sirkus Sariolan seppänä. Surmanajotynnyreitä rakentaessaan hän pääsi myös itse ajokoulutukseen.

Suuronen aloitti surmanajajana vuonna 1948. Siihen aikaan tivoleissa ei ollut minkäänlaisia asuntovaunuja, ja surmanajaja sai nukkua rekassa tai omassa ajopytyssään.

Kalevi Suuronen aloitti samassa ammatissa vuonna 1971. Isä ja poika jatkoivat 1990-luvulle asti, jolloin 72-vuotias Onni Suuronen vasta malttoi lopettaa uransa.

Surmanajonäytös kestää 7-10 minuuttia säästä riippuen. Ilmanpaine nimittäin vaikuttaa käryn määrään ja veren pakkautumiseen ajajan ruumissa.

Surmanajo ei sovi työksi aivan jokaiselle: kaikkien pää ei kestä pyörimistä, eivätkä tulotkaan ole säännöllisiä.

Suurosillakin romantiikka on häipynyt kuvioista, lähinnä he ovat leipäänsä metsästämässä.

Vauhdin, bensankatkun ja metelin luoma tunnelma on kuitenkin ainutlaatuinen. "Moni poistuu näytöksestä nenä valkoisena", Onni Suuronen myhäilee.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit