Hyppää pääsisältöön

Kätilö apuun

Saarijärven perheen pikkuinen Paavo syntyy keskosena ja apuun tarvitaan niin kätilö kuin kodinhoitajakin.

”Jokainen ihmishenki on Suomessa kaksin verroin kallisarvoinen, sillä Suomen väkiluku ei ole täyttä neljää miljoonaa”, todistetaan vuonna 1951 valmistuneessa Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimintaa esittelevässä filmissä.

”On tärkeää, että jokainen ihmishenki menestyy hyvin, eikä yhtään ihmishenkeä menetetä tarpeettomasti. Maa tarvitsee väkeä ja sen vuoksi nähdään tavattomasti vaivaa pienen raukan vuoksi, joka on tullut maailmaan keskosena.”

Mannerheimin Lastensuojeluliitto perustettiin vuonna 1920 edistämään lasten terveyttä ja hyvinvointia. Liiton avulla Suomeen rakennettiin kattava neuvolajärjestelmä, joka myöhemmin kunnallistettiin.

Liiton tärkein tehtävä oli vähentää imeväisyyskuolleisuutta. Sodan aikana liitto järjesti avustuksia sotaorvoille ja hoiti myös sotalasten siirtoja Ruotsiin ja Tanskaan.

Nykyisin liitto on Suomen suurin lastensuojelujärjestö. Siihen kuuluu 92 000 jäsentä ja lähes 600 paikallisyhdistystä.

Teksti: Reijo Perälä

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto