Hyppää pääsisältöön

Tolvajärvi ennen sotaa

Talvisodan kuuluisimpia taistelupaikkoja on Tolvajärvi, jossa Suomen armeija saavutti joulukuussa 1939 ensimmäisen torjuntavoiton hyökkäävää Neuvostoliiton armeijaa vastaan. Mutta millainen paikka luonnonkaunis Tolvajärvi oli?

Filmiyhtiö Aho & Soldanin vuonna 1941 valmistuneessa filmissä matkaillaan Punkaharjulla ja Tolvajärvellä, jota aikoinaan kutsuttiin ”Karjalan Punkaharjuksi”.

Korpiselän kuntaan kuulunut Tolvajärvi oli ennen sotia kuuluisa matkailukohde ja retkeilyalue. Alueella on 12 suurta järveä, joiden välissä kulkee kapeita harjuja ja kannaksia.

Ennen sotia Tolvajärven turistikohteita olivat mm. ortodoksinen rukoushuone ja matkailumaja.

Talvisodan aikana Tolvajärvellä käytiin ratkaiseva torjuntataistelu. Neuvostojoukkojen eteneminen pysäytettiin ja saaliiksi saatiin merkittävä määrä sotakalustoa.

Jatkosodan alussa Tolvajärvi vallattiin suomalaisille uudestaan, mutta sodan jälkeen alue jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle, joka teki siitä sotilasalueen koulutuskeskuksineen.

Oheinen filmi on mykkä, mutta se on varustettu väliteksteillä.

Teksti: Reijo Perälä