Hyppää pääsisältöön

Presidentti Halosen juhlapuvut

Yksi viime vuosien Linnan juhlien kestopuheenaiheista on ollut presidentti Halosen pukeutuminen. Puvuillaan Halonen on korostanut niin historiaa, nykyhetkeä kuin katsetta tulevaisuuteenkin.

Muotitoimittajat terästivät katsettaan, kun maamme merkittävimmän juhlan emännäksi saatiinkin nainen. Miten konstailemattomuudestaan tunnettu presidentti pukeutuisi?

Ensimmäisenä vuonnaan hänet nähtiin Ilona Pellin tyylikkäässä savunsinisessä asussa.

Vuonna 2001 Halonen otti pesäeron muihin juhlijoihin esiintymällä Euran muinaispuvussa. Linnan kuumuudessa villakankainen asu oli paitsi lämmin myös raskas kantaa.

Seuraavana vuonna hänen vaatetuksensa olikin huomattavasti kevyempi. Siniharmaan iltapuvun oli suunnitellut Janne Renvall.

Vuonna 2003 Halonen kääntyi pukusuunnittelija Vuokko Nurmesniemen puoleen. Kritiikkiä herätti asun hiharatkaisu.

Seuraavana vuonna presidenttimme juhli ajattoman tyylikkäässä Ritva Fallan suunnittelemassa samettipuvussa.

Vuotta myöhemmin Halosen yllä nähtiin Anne Linnonmaan käsialaa ollut turkoosinsininen raakasilkkipuku. Presidentti nähtiin myöhemmin samassa aussa muissakin yhteyksissä.

Vuonna 2006 Halonen viestitti edelleen kestävien arvojen puolesta esiintymällä samassa asussa kuin kahta vuotta aiemmin. Vain kaulus ja mansetit oli uudistettu, minkä muoti-ihmiset panivat ilolla merkille.

Vuotta myöhemmin Halonen edusti jälleen Ilona Pellin suunnittelemassa asussa. Pelli ja Halonen kiistelivät puvun väristä: Pelli nimitti väritystä oliiviksi, presidentti vanhaksi kullaksi.

Vuonna 2008 Halonen katsoi kohti tulevaa ja juhli Taideteollisen korkeakoulun pukusuunnittelijaopiskelijoiden yhteistyönä suunnittelemassa puvussa.

Vuonna 2009 Halonen asteli punaiselle matolle kaksiosaisessa Kirsti Kasnion suunnittelemassa sinisessä silkkiasussa. Ennen vieraiden saapumista hyväntuulinen presidentti ehti huolehtia myös puolisonsa asun siisteydestä.

Seuraavana vuonna Halonen "hätkähdytti" muotipiirejä emännöimällä juhlia asussa, joka oli nähty hänen yllään kuluneen vuoden aikana jo mm. Ruotsin kruununprinsessa Victorian häissä.

Teksti: Petra Himberg