Hyppää pääsisältöön

Laulava heimo

Musiikki on osa romanielämää. Ei ole tilaisuutta, jossa romanit eivät laulaisi. Musiikki tuleekin usein tilanteen mukaan.

Tosi tarinan Laulava -heimo dokumentissa (2008) nuoret imatralaismiehet esittävät valtaväestölle tuntemattomia romanien lauluja kertoen mitä musiikki heille merkitsee, miten yhteiset arvot ja käsitykset omasta heimosta kiteytyvät musiikissa ja itse laulamisessa.

Vaikka Suomessa on paljon tunnettuja romanilaulajia, moni amatöörilaulaja on vähintäänkin ammattilaisen tasolla. Nämä romanitilaisuuksia kiertävät romanilaulajat ovat valtaväestöltä piilossa.

Useimmat romanilaulajat eivät teekään musiikkia rahan takia vaan omaksi ilokseen. Romanilauluissa kerrotaan romanien elämästä, hevosten kasvatuksesta ja kiertolaiselämästä.

Mukana dokumentissa ovat mm. Armas Hagert, Tenho Bollström, Mertsi Ahlgren, Tenho Nyman, Richard Blomerus, Leif Lindeman, Kai Åberg ja Leni Ahlgren.

Kommentit
  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto