Kirurgian historiaa

Kirurgian historiaan liittyy kolme lääketieteen aluetta: puudutus, aseptiikka ja antiseptiikka sekä verensiirrot. Kirurgia oli pitkään taistelua kipua vastaan. Nykyään leikkaukset ovat käytännössä kivuttomia.

Tieteen saavutukset ja lääketieteen kehitys ovat mullistaneet kirurgian. Toipuminen leikkauksista on vuosien myötä nopeutunut. Moni entisajan kuolemansairaus on nykyään helppo parantaa ja tulevaisuus tuo entistä tehokkaampia hoitokeinoja. 

Tulevaisuuden toiveet kohdistuvat kantasolututkimukseen ja telekirurgiaan, jonka keinoin lääkärit voivat leikata potilaita tuhansien kilometrien takaa.

Taistelu kipua vastaan

Vielä runsaat 150 vuotta sitten vähäinenkin kirurginen toimenpide oli potilaalle kauhistus ja kirurgia oli verrattavissa kidutukseen. Monet parturi-parantajat harrastivat työnsä ohella 1700-luvulle asti kirurgiaa. Leikkaukset, hampaanpoistot ja amputoinnit tehtiin nopeasti, mutta ilman puudutusta. Yli puolet leikkauspotilaista kuoli verenhukkaan tai haavatulehdukseen.

Puudutus alkoi kehittyä 1800-luvulla. Aluksi kivun lievittämiseen ei ollut tehokkaita ja turvallisia keinoja. Lääkärit käyttivät oopimia, mutta sen annostelu oli hankalaa ja sivuvaikutukset arvaamattomia. 

Sitten oopimiusta eristettiin morfiini, joka oli käytetyimpiä kivunlievittäjiä 1800-luvulla Sigmund Freud ehdotti yhtenä ensimmäisistä kokaiinia silmän puudutukseen leikkauksessa. Freudin ystävä, itävaltalainen Karl Koller puudutti potilaan silmän leikkausta varten vuonna 1884. Kokaiinia alettiin pian käyttää muussakin pikkukirurgiassa.

Kohti kivuttomia leikkauksia

Narkoosin ensiaskeleet otettiin 1840-luvulla. Aluksi nukutukseen käytettiin eetteriä. Paikallispuudutukseen kokeiltiin ilokaasua. Puudutuksen kehittyessä kirurginen hoito edistyi. Nykylääkäreillä on käytössään noin 100 puuduttavaa ainetta, joita voi antaa potilaalle joko suonensisäisesti tai hengitysilmassa.

Kirurgiassa kivunlievitys  jaetaan kolmeen pääalueeseen yleis-, paikallis- ja aluepuudutukseen. Aluepuudutusta alettiin käyttää 1900-luvun alussa. Anestesia vaikutti suuresti kirurgian kehitykseen, mutta operaatioiden jälkeiset tulehdukset olivat niin yleisiä, että niiden pelossa potilaat turvautuivat leikkausiin vasta viimeisinä hätäkeinoina.

Aseptiikka ja antiseptiikka

Aseptiikka tarkoittaa pieneliöiden poissaoloa ja antiseptiikka niiden vähentämistä lämmöllä tai kemiallisilla aineilla. Molempia tarvitaan, jotta kirurgiset toimenpiteet ovat  mahdollisimman turvallisia. Ajatus mikrobien välttämisestä on suhteellisen uusi.

Ennen 1900-lukua ei vielä tiedetty, että pieneliöt välittävät tauteja. Tuohon aikaan yli puolet leikkauspotilaista kuoli tulehduksiin. Lapsivuodenkuume koitui monen äidin kohtaloksi 1840-luvulla. Kun käsiä alettiin desinfioida ennen siirtymistä synnytyssaliin, vähenivät lapsivuodekuolemat jyrkästi.

Vuonna 1865 alettiin puhdistaa haavoja ja steriloida kirurgisia välineitä fenolilla. Fenoli vähensi selvästi leikkausten jälkeisiä kuolemia. Desinfiointimenetelmät  levisivät ympäri Eurooppaa ja pelastivat miljoonien henkiä.  Nykyisin on käytössä useita antiseptisiä aineita.

Nykyään kirurgit  käyttävät suojavaatteita ja instrumentit steriloidaan kuumalla höyryllä. Myös leikkaussali steriloidaan.

Verensiirrot

Veriryhmät ja niiden immunologiset yhteensopivuudet löydettiin 1900-luvun vaihteessa. Vuonna 1940 löytyi veren rh-tekijä. Siitä lähtien verensiirtoja tehtiin turvallisemmin ja verenhukasta johtuvat kuolemat vähenivät.

Sairaalahygienian vuoksi maski ja suojapäähine. Kuva: Ludovic di Orio/Goodshoot.comSairaalahygienian vuoksi maski ja suojapäähine. Kuva: Ludovic di Orio/Goodshoot.com

Kääntäjä: Tatu Tiihonen. Tuotanto: Didavision, Juan Romay. Vuosi: 2005.