Ammattilaisnyrkkeilijä, vapaapainija ja showpainija Tony Halme (1963–2010) kokeili siipiään myös poliitikkona. Hän nousi eduskuntaan vuonna 2003 sitoutumattomana perussuomalaisten riveistä runsaalla äänisaaliilla. Suorapuheisen ja toiminnan miehenä itseään pitävän Halmeen poliittiselle uralle mahtui paitsi suurta julkisuutta myös karikoita.
Helsinkiläissyntyinen Tony "Viikinki" Halme nousi suomalaisten tietoisuuteen Gladiaattorit-ohjelman kautta vuonna 1993. Sitä ennen hän oli tehnyt uraa showpainijana Yhdysvalloissa ja Japanissa. Halme opittiin tuntemaan viihteen moniosaajana, joka paini, lauloi sekä kirjoitti kirjan. Lopulta Halmeen tie eteni kohti politiikkaa.
Maaliskuussa 2003 Tony Halme nousi eduskuntaan perussuomalaisten riveistä. Halme oli puolueen ääniharava: hän sai vaaleissa 16 390 ääntä, mikä on enemmän kuin vaalit voittaneen keskustan silloisen puheenjohtajan Anneli Jäätteemäen äänimäärä. Tv-haastattelussa Halme arvioi saaneensa ääniä tyytymättömiltä suomalaisilta ja vanhuksilta, jotka pelkäävät kävellä omassa maassaan. Hän uskoi voivansa tehdä Suomesta taas turvallisen, mutta samalla muistutti yrittäjyyden merkityksestä.
Ajankohtainen kakkonen tapasi vaalien jälkeen Halmeen, joka kiisti uhoavansa, vaikka hänestä niin sanottiin. Omien sanojensa mukaan hän vain lupaa tehdä asioita. Hän myös muistutti, että "perussuomalaiset tekee sen, mitä tekee. Minä tuun tekee jotain aivan muuta." Hän piti myös oman puolueen perustamista mahdollisena sitten joskus tulevaisuudessa.
Tony Halmeesta oli kansanedustajavalintansa jälkeen tullut varsinainen ilmiö, joka keräsi niin uteliaita kuin kannattajia ympärilleen missä hän liikkuikaan. Tämä nähtiin muun muassa Lappeenrannassa kesäkuussa 2003 Perussuomalaisten puoluekokouksessa, kun kokousväki jalkautui kaupunkiin. Tunnetut pitkän linjan poliitikot joutuivat seuraamaan sivusta, kun kansa hakeutui Halmeen seuraan.
Tony Halmeen kansanedustajakauteen liittyi myös oikeudenkäyntejä. Häntä syytettiin mm. salakuljetuksesta ja ampuma-aserikoksesta. Media seurasi tiiviisti Halmeen oikeudenkäyntejä. Tästä heräsikin kysymys julkisuuden merkityksestä tuomioita annettaessa. Syyttäjän mielestä julkisuudella ei saa olla vaikutusta tuomioon. Myös korkeimman oikeuden presidentti otti kantaa. Hän näki lisääntyneen julkisuuden oikeudenkäyntien ympärillä ongelmallisena.
Rikostuomioiden vaikutusta kansanedustajuuteen pohdittiin myös Halmeen tapauksen kohdalla. Lain mukaan eduskunta voi erottaaa kansanedustajan, "jos tämä on menettänyt edustajatoimen edellyttämän luottamuksen ja kunnioituksen". Valtiosääntöoikeuden professorin Mikael Hidén mukaan perustuslain säännöksen henkeä voi kuitenkin tulkita siten, ettei edes kaikista vankeustuomiostakaan seuraisi eduskunnasta erottaminen.