Hyppää pääsisältöön

Rikostarinoita Suomesta: Oulun kaksoissurma

Oulussa paljastui 1990-luvun alussa kaksi henkirikosta, jotka vaikuttivat aluksi olevan kaksi erillistä tapausta. Poliisitutkinnan edetessä epäilyt kuitenkin kohdistuivat oululaiseen pariskuntaan.

Pääsiäisenä 1993 poliisi sai tiedon, että Oulunsalon Hylkykarista on löydetty taksimies ammuttuna autoonsa. Poliisin teknisen tutkinnan saavuttua perille alkoi niin sanotun taksimurhan tutkinta.

Edellisenä iltana ajovuorossa ollutta 59-vuotiasta taksikuljettajaa oli ammuttu pienikaliberisella aseella. Taksin taksamittari näytti 139 markkaa. Mikään ei viitannut siihen, että kyseessä olisi ollut itsemurha.

Kuljettajan edellisen illan liikkeet pystyttiin selvittämään tarkasti, mutta ratkaisevaa vihjettä ei kuulunut. Oliko kyseessä ryöstö, sen lavastus vai oliko tapaukseen liittynyt jotain muuta?

Poliisin kannalta tutkinta sai myönteisen käänteen puolentoista vuoden kuluttua, kun haukiputaalainen marjastaja löysi syyskussa naisen ruumiin metsäautotien päästä Oulun pohjoispuolelta. Ruumis tunnistettiin lähes kaksi vuotta aiemmin kadonneeksi naiseksi, jonka kuolinsyy oli henkirikos.

Naisen katoamisen aikaan hänen entistä miesystäväänsä ja tämän naisystävää, jotka kiistivät tietävänsä naisen olinpaikasta mitään. Pian ruumiin löytymisen jälkeen pariskunta pidätettiin ja vangittiin murhasta ja avunannosta murhaan.

Pidätetty nainen kertoi poliisille avoimesti, miten surma tapahtui. Kaiken taustalla vaikutti olevan erikoinen ihmissuhdekuvio.

Taksimurhan tutkinta avattiin nyt uudelleen. Näytti mahdolliselta, että pariskunta oli osallinen myös tähän henkirikokseen, sillä miestä oli kuulusteltu tapauksen vuoksi jo 1993. Silloin poliisilla oli kuitenkin tieto, että mies olisi ollut rikoksen tapahtuma-aikaan toisaalla. Näin ei välttämättä ollutkaan,

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto