Anne Pohtamo kruunattiin Miss Universumiksi vuonna 1975. Tie vei New Yorkin jetsetpiirien kautta yrittäjäksi ja evankelistaksi.
Tietolaatikko
Anne Pohtamo valittiin kaikkien aikojen kauneimmaksi missiksi Elävän arkiston äänestyksessä tammikuussa 2010.
Voitto kansainvälisessä kauneuskilpailussa vei Anne-Marie Pohtamon (s. 1955) viideksi vuodeksi New Yorkiin.
Huippudiskojen humu ja ravintoloitsijaheila Jacques de la Fontaine unohtuivat kuitenkin, kun missi rakastui uudelleen nuoruudenrakastettuunsa Arto Hietaseen.
Pohtamo palasi Suomeen ja perusti perheen Hietasen kanssa. Parilla on neljä lasta.
80-luvun lopulla Anne Pohtamo oli vielä kiinnostunut itämaisista opeista, kuten jälleensyntymisestä ja reiki-energiasta.
Vuonna 1992 hän sai kristillisen herätyksen. Pohtamo on yrittäjäntoimensa ohella esiintynyt myös saarnaajana ja vuonna 2007 kristillisdemokraattien kansanedustajaehdokkaana.
Vuonna 2004 Anne Pohtamo-Hietanen julkaisi elämäkertansa nimeltä Kirkkainta kruunua kohti.
Teksti: Jukka Lindfors - Seija Aunila - Petra Himberg