Hyppää pääsisältöön

Tuula Amberla laulaa Lulusta ja Lonasta

Turkulainen Tuula Amberla nousi koko Suomen kansan tietoisuuteen Jukka Alihangan jatsahtavalla Lulu-hitillä vuonna 1984.

Tietolaatikko

Lulu. Säv. Jukka Alihanka, san. Jukka Alihanka - Alpo Jaakola.
Lona. Säv. Ossi Paasonen, san. Jukka Alihanka - Ossi Paasonen.

Alpo Jaakolan runoon perustunut Lulu julkaistiin Amberlan samannimisellä esikois-lp:llä. Toinen naisprofiili Lona oli pienempi menestyskappale samaiselta levyltä.

Tuula Amberla (s. 1959) aloitti aktiivisen musiikkiuran rockyhtyeessä Liikkuvat Lapset. Se toimi vielä muutamia vuosia Amberlan soolouran alettua, mutta hajosi vuonna 1987.

Amberla on julkaissut musiikkia myös Conventionals-taustayhtyeensä kera. Laulamisen ohella on toiminut mm. näyttelijänä, juontajana ja siviiliammatissaan kirjastonhoitajana.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit