Pakko myöntää, että lukioikäisenä haaveilin vain rocktähteydestä, sanoo kirjailija Kjell Westö Marko Gustafssonin syväluotaavassa haastattelussa.
— Vietin kaikki illat soittokämpillä ja päivät nuokuin pulpetissa, muistelee kirjailija Kjell Westö nuoruuttaan Helsingin Munkkiniemessä.
Hän kirjoitti kuitenkin ylioppilaaksi ja loppurutistuksen ansiosta aivan kohutuulisin paperein.
Kjell Westö työskenteli levykaupassa ja yritteli toimittajankin uraa, mutta tiesi sisimmässään, että kirjoittaminen on hänen juttunsa.
Vuonna 1986 tuolloin 25-vuotias Westö sai julkaistua ensimmäisen runokirjansa. 20 vuotta myöhemmin hän voitti Finlandia-palkinnon kirjallaan Missä kuljimme kerran.
— Jos olisin ollut lahjakkaampi kitaristi, minusta ei olisi tullut kirjailijaa, mutta ehkä parempi näin päin. Musiikki on nyt rakas harrastus ja kirjoittaminen ammatti, Westö toteaa.
Teksti: Marko Gustafsson