Hyppää pääsisältöön

Mommilan junaturma

Erikoispikajuna törmäsi tavarajunaan Mommilan rautatieasemalla 5.4.1977. Pikajunan kuljettaja kuoli ja 20 henkilöä loukkaantui.

Onnettomuus tapahtui Riihimäki-Lahti rataosuudella. Tavarajunan miehistö ehti poistua veturista ennen törmäystä.

Onnettomuustutkinnassa selvisi että pikajuna oli ajanut 80 kilometrin tuntinopeudella tavarajunaa varten käännettyyn vaihteeseen, jossa nopeusrajoitus oli 35km/h.

Onnettomuushetkellä opastimet toimivat sähkökatkon vuoksi varavoimalla ja pikajunan kuljettaja ilmeisesti oletti, että rata olisi vapaa vaikka opasteet näyttivät toisin.

Kommentit
  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto