Hyppää pääsisältöön

Tiputanssi

1980-luvun alussa Suomessa hurahdettiin tiputanssiin, jota tanssittiin niin pikkujouluissa kuin Linnan juhlissakin.

Alkuperäisen tiputanssikappaleen sävelsi sveitsiläinen Werner Thomas 1950-luvulla nimellä Der Ententanz, ankkatanssi.

Kappaleesta tuli hitti vasta vuonna 1980 kun hollantilainen yhtye De Electronica´s teki siitä uuden version. Sittemmin kappaleesta on tehty eri maissa jo toista sataa versiota.

Katugallupissa vuodelta 1982 tiedustellaan kansalaisten tiputanssitaitoja. Neljä nuorta naista näyttää tanssitaitonsa talvisella parkkipaikalla.

Tyttöbandi All Ways esittää Tiputanssin.


Hakupalojen fanitapaamisessa Frederik esittää kappaleen Tralalala Helsingin kaupungin puutarhassa fanityttöjen tanssiessa ympärillä. Meku Manner näyttää kanapuvussaan tiputanssin mallia.

Näin käy tiputanssi:
Muodosta sormilla nokka ja liikuttele sitä auki ja kiinni (4 tahdin ajan).
Koukista kädet ja räpyttele niitä siipien tapaan (4 tahdin ajan).
Heiluttele takapuolta ja käsiä samalla kyykistyen (4 tahdin ajan).
Taputa käsiä (4 tahdin ajan).
Toista liikkeet neljä kertaa.
Matki lentämistä kädet suorina tai vaihtoehtoisesti ota pari ja tanssi
käsikynkkää kahdeksan askelta molempiin suuntiin.
Toista liikesarja nopeuttaen joka kerta tahtia.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto