Hyppää pääsisältöön

Elämä lahkon vankina

Saara Beckman, Leevi Laitinen ja Seija Vilén kertovat hätkähdyttävät kokemuksensa siitä, millaista elämä tiukasti suljetussa uskonlahkossa ahdistavimmillaan on.

Saara ja Leevi Laitisen vanhemmat liittyivät 1930-luvun alussa kartanolaisuudeksi kutsuttuun uskonlahkoon.

Alma Kartanon (1885-1954) perustama kristillinen hurmosliike pohjasi ennen kaikkea maailmanlopun odottamiseen. Käytännön elämää leimasi tiukka askeesi ja erittäin kielteinen suhtautuminen seksuaalisuuteen.

Alma Kartano vaati vanhempia luovuttamaan lapsensa lahkon palvelukseen. Näin tapahtui Saaran ollessa seitsen- ja Leevin nelivuotias. Myös perheen kolme nuorempaa lasta luovutettiin lahkolle.

Pienestä Leevistä koulutettiin hurmosliikkeen lapsisaarnaajaa, häntä piestiin ja hän joutui mukaan julmiin rituaaleihin. Mikäli omia vanhempia tuli ikävä, kutsuttiin heidät paikalle - pieksämään.

— Se helpotti sitä ikävää jonkin verran, kun ajatteli että isä on sellainen, joka antaa vain selkään, sanoo Leevi Laitinen vuonna 2010.

Väkivallan lisäksi osa lapsista joutui myös seksuaalisen hyväksikäytön, nk. alttarisiunauksen, kohteiksi.

Leevin ollessa 18-vuotias onnistui hän pakenemaan lahkosta sisarensa kanssa. Alkoi uusi elämä.

Seija Vilén puolestaan liittyi 17-vuotiaana Hare Krishna -liikkeeseen. Hän eli seitsemäntoista vuotta suljetussa uskonnollisessa yhteisössä.

Liike tempaisi hänet Suomesta Intiaan, Tanskaan ja Kanadaan. Lopulta Seija irtautui ahdistavasta yhteisöstä ja palasi lapsineen muutama vuosi sitten Suomeen.

Uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuneet hyväksikäytöt ovat kuohuttaneet viime aikoina myös luterilaista kirkkoa.

Kirkkohallituksen perheasiain johtaja Martti Esko sanoo, että kirkon johdon on otettava vastuu ja puututtava myös herätysliikkeiden piirissä tapahtuneisiin rikoksiin.

Kommentit