Hyppää pääsisältöön

Emma-gaalassa 2010 juhlivat nuoret naiset

Nuoret naisartistit jyräsivät vuoden 2010 Emma-gaalassa. Helsingissä järjestetyssä tapahtumassa eniten Emmoja keräsi Anna Puu.

Tietolaatikko

C´est la vie. Säv. Lasse Kurki. San. Mariska.
Pariterapiaa. Säv. Think-Ink. San. Paula Vesala & Mira Luoti.
Mustat silmät. Säv. Florian Hermann. San. Jevgeni Grebjonka. Suom. san. Saukki. Sov. Kerkko Koskinen.
Kukaan ei koskaan. Säv. ja san. Vesterinen yhtyeineen.
Jos mä oisin sä. Säv. Ossi Riita & Juha-Matti Penttinen. San. Jare Tiihonen.

Anna Puu palkittiin kaikkiaan neljässä palkintosarjassa: vuoden popalbumista, vuoden debyyttialbumista sekä vuoden naissolistina ja tulokkaana.

Perinteisesti Emma-voittajat ovat jyränneet myös myyntilistoilla ja niin nytkin - Anna Puu oli viime vuoden toiseksi myydyin kotimainen levy.

Vuoden yhtyeen, albumin ja vielä rock-albuminkin Emmat keräsi kiitetyn Veden varaan levyn tehnyt PMMP. Kriitikoiden suosikki oli laulajana, tuottajana ja lauluntekijänä kunnostautunut Chisu.

Chisu palkittiin myös vuoden tuottajana ja hänen kappaleensa Baden-Baden vuoden biisinä. Vuoden tuottajan Emma meni nyt ensimmäistä kertaa naisartistille.

Yleisöäänestyksen voitti jo neljättä kertaa peräkkäin Lauri Tähkä & Elonkerjuu. Parhaaksi ulkomaiseksi artistiksi suomalaiset äänestivät saksalaisen Tokio Hotel -yhtyeen. Vuoden miessolistin Emman sai Samuli Putro ja erikois-Emmat menivät Kauko Röyhkälle ja Jake Nymanille.

Emma-palkinnot jakaa vuosittain Ääni- ja kuvatallennetuottajat ry.

Teksti: YLE Uutiset / Silja Raunio

  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto