Hyppää pääsisältöön

Pelargonien kylväminen siemenestä

Pelargoniparatiisi. Kuva: Raili Siltala

Koska pelargonien kylvö tapahtuu aikaisin keväällä, tarvitaan kehittyville taimille lisävaloa. Valon puutteessa pelargonin kasvu on honteloa. Lisävaloa saaneet taimet ovat sen sijaan tanakoita ja vahvoja.

 

  • Liota siemeniä vuorokausi ennen kylvöä, jotta ne itävät helpommin.
  • Kylvä siemenet kylvömultaan. Kylvömulta on tavallista kukkamultaa vähäravinteisempaa.
  • Jos käytät valmiita turvepaakkuja, kylvä vain yksi siemen kuhunkin.
  • Itämislämpötilaksi käy huonelämpötila tai sitä hieman korkeampi eli noin 20 - 23 astetta.
  • Pienet ruukut tai turvepaakut on hyvä pitää pienoiskasvihuoneessa, jotta haihdunta on mahdollisimman vähäistä.
  • Paras ikkuna kasvatukselle on etelä- tai länsisuuntaan.
  • Paina siemen sen korkkiruuvimaisella varrella multaan, jotta se päätyy juuri oikeaan paikkaan.
  • Useimmat pelargonilajit itävät neljässä viikossa, jotkut lajikkeet vaativat pidemmän ajan. Kuivan ilmaston lajikkeet itävät jopa parissa päivässä.

     

Kun taimet ovat noin kolmen viikon ikäisiä, istutetaan ne suurempiin ruukkuihin ja kukkamultaan. Halkaisijaltaan kymmenen sentin ruukku on sopiva. Istutuksen jälkeen taimet latvotaan.

Pelargonin kukinta alkaa touko- tai kesäkuussa kylvämisajankohdasta riippuen.

Lisää pelargonioista:

Pelargonioiden kevät alkaa helmikuussa
Pelargonin talvehdittaminen



Lähde: Ihanat pelargonit, Otava.Suomenkielisen osuuden on kirjoittanut Anu Ranta.