Hyppää pääsisältöön

Teijo Joutsela ja Humppa-Veikot

Humppa-Veikot perustettiin radiohupailua varten vuonna 1958. Teijo Joutselan miehekäs ääni kaikui bändin keikoilla ja levyillä 20 vuotta.

Tietolaatikko

Yö Altailla. Säv. ja san. Valto Tynnilä - Martti Jäppilä.
Puuseppä. Säv. Jaakko Pulli, san. Tatu Pekkarinen, sov. Kullervo Linna.
Laitakaupungin lapsi. Säv. ja san. Martti Jäppilä.

Humppa-Veikot sai alkunsa Kankkulan kaivolla -ohjelman puoliparodisesta Pumppu-Veikot-orkesterista. Pianisti-haitaristi Asser Fagerström kokosi sen Antero Alpolan kirjoittamaan viihdesarjaan.

Orkesterin ohjelmisto oli Dallapé-tyylistä 1930-luvun haitarijatsia. Yhtyeestä tuli yllättäen niin suosittu, että se alkoi esiintyä ja levyttää Humppa-Veikot-nimellä.

Yhtyeen vetäjäksi ryhtyi kuitenkin rumpali Kullervo Linna (1911-1987). Humppa-Veikot teki levytyksiä kahden vuosikymmenen ajan aina vuoteen 1978 saakka.

Vaikka Humppa-Veikkojen solisteina vieraili monia laulajia, sen pysyvä keulakuva oli komeaääninen Teijo Joutsela.

Joutsela (1912-1999) opiskeli nuorena viulunsoittoa ja laulua Helsingin konservatoriossa. Hän työskenteli 20-luvulta alkaen soittajana elokuvateatteissa ja ravintoloissa.

Käsivamma romutti haaveet urasta klassisen musiikin saralla. Joutsela siirtyi pysyvästi viihdemusiikin pariin 1930-luvulla.

Ensilevytyksensä hän teki vuonna 1932 Amarillo-yhtyeen solistina. Vuonna 1950 hänet pyydettiin mukaan Kipparikvartettiin, jossa hän lauloi koko yhtyeen toiminnan ajan.

Musiikin lisäksi Joutsela opiskeli näyttelemistä. Sotien jälkeen hän esiintyikin Iloisessa teatterissa, monissa elokuvissa ja radioteatterissa.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto