Hyppää pääsisältöön

Elämää rintasyövän kanssa

Rintasyöpä on naisten yleisin syöpätyyppi, joka vaikuttaa yleistyvän koko ajan. Niin syövän syntyminen kuin sen hoitokin on useiden tekijöiden summa.

Rintasyövän syitä ja ennaltaehkäisykeinoja ei suurelta osin tunneta, mutta tiedetään, että ylipainon välttäminen ja liikunta ovat hyödyllisiä myös rintasyöpävaaran vähentämisessä.

Toimittaja Pirkko "Pipsa" Peltonen sairasti rintasyöpää 1990-luvun alussa. Pipsan tarinassa seurataan hänen elämäänsä rintasyövän toteamisesta aktiivihoidon päättymiseen saakka.

Voimala-ohjelman studiossa keskustellaan kuinka sairauden kanssa tullaan toimeen ja miten syöpään sairastunutta läheistä voidaan tukea.

Teksti: Emilia Kemppi

  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto