Hyppää pääsisältöön

Raine Salo Band

Raine Salo kertoo juontaja Leo Frimanille inhoavansa kaikkia musiikkisuuntauksia, koska "mitään suuntauksia ei itse asiassa oo olemassa".

Tietolaatikko

Hyvä pahaa rock´n´roll. Säv. ja san. Raine Salo. Sov. Raine Salo - Kari Holmgren - Risto Heldan.
Muurit. Säv. ja san. Raine Salo. Sov. Raine Salo - Kari Holmgren - Risto Heldan.

Espoolainen Raine Salo on säveltäjä-sovittaja Jaakko Salon poika. Hänen Backwoods-yhtyeensä voitti rockin SM-kisojen keskisarjan vuonna 1980.

Backwoods oli ensimmäisiä suomalaisyhtyeitä, jotka perustivat musiikillisen toimintansa määrätietoiseen, myöhemmin muoti-ilmiöksi muuttuneeseen tummanpuhuvuuteen ja synkistelyyn.

Backwoods ehti levyttää kaksi singleä, ennen kuin orkesterinjohtaja kyllästyi yhtyeeseensä.

Vuonna 1982 televisionkatsojille esittäytyi uusi Raine Salo Band, joka koostui kokonaan tuoreista kasvoista. Kahden naismuusikon (Ninni Manninen ja Satu Koho) mukanaolo oli aikanaan erikoista.

Raine Salo Band jäi verrattain vähän tunnetuksi kulttisuosikiksi. Sen tunnetuin kappale on maaninen Hyvä pahaa rock´n´roll, josta vuoden 1986 SM-voittaja Sata Lasta levytti oman versionsa vuonna 1986.

Vuonna 1984 Salo levytti Tralala-yhtyeen kera albumin Lasia ja lumetta. 1980-luvun loppupuolella hän soitti yhtyeissä Giddyups ja Bodyguards. Sittemmin hän on toiminut eri artistien tuottajana opettajantyönsä ohella.

Teksti: Jukka Lindfors

  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto