Hyppää pääsisältöön

Machinima opetuksessa, kulttuurissa ja tiedonvälityksessä

Machinima, pelimaailmojen pelimoottorien piirtämän 3D-näkymän avulla kuvattu elokuva sopii monenlaiseen tarinankerrontaan. Tulevaisuus Labin järjestämässä machinima-seminaarissa toimittaja, tietokirjailija Minni Niemelä kertoi hyvin käytännönläheisesti, millä tavalla aloitteleva machiniman tekijä opetteli elokuvantekoa. Tallenteen ajassa noin 50 minuttia aloittaa Helsingin Työväenopiston IT-suunnittelija Juhana Mykrä vaikuttavan katsauksensa siihen, miten virtuaalimaailmassa voi järjestää opetustilanteita ja mikä rooli machinima-elokuvilla voi olla niiden taltioimisessa. Viimeiset 25 minuuttia olemme yhteydessä Ouluun, jossa Ludocraftin AD Tomi Kujanpää kertoo realXtend -virtuaalimaailmateknologiasta.

Seminaarin ensimmäisessä osassa tutkija Olli Sotamaa kertoi pelimaailmojen käyttäjien motiiveista tehdä machinimaa. Sotamaa väitteli aiheesta viime vuonna.

  • Areenan haku löytää nyt paremmin

    Areena-hakua on uudistettu

    Yksi useimmin kuulluista toiveista Areenan käyttäjiltä on ollut Areenan haun parempi toimivuus. Onkin ilo kertoa, että ensimmäiset askeleet haun kehittämiseksi on nyt tehty. Aiemmin Areenan haku on pitkälti perustunut ohjelmien nimiin. Toisin sanoen hakulaatikkoon on kirjoitettu ohjelman nimi ja käyttäjälle on näytetty nimellä löytyvät ohjelmat.

  • Kotimaisia rikossarjoja rangaistukseksi Suomen kansalle liiasta nordic noirin palvonnasta!

    Toivotut-paketissa Areenassa mm. Raid ja Kiimaiset poliisit

    Syyskuun Toivotut-pakettiin Yle Areenaan on etsitty kissojen, koirien ja vasikoiden avulla suomalaisia rikossarjoja ja -ohjelmia. Rikostarinat kiehtovat ihmismieltä kaikissa muodoissaan. Herääkö meissä jokaisessa poliisi ja rikostutkija? Rikollinen? Vai vetävätkö rikoksen herättämät tunteet rikostarinoiden äärelle? Omia tunteitaan voi tarkastella katsomalla Rosvoja ja poliiseja -paketissa mm. Raidia, Kiimaisia poliiseja, Harjunpäitä ja Rikostarinoita Suomesta.

  • Areenan Samsung-sovelluksen ongelmia ratkottu

    Samsung-ongelmia ratkottu

    Joitakin Samsungin vuosina 2015 ja 2016 valmistettuja äly-tv-laitteita ja niiden Areena-sovellusta vaivannut vika on korjattu. Ongelmana oli, että kaikki Areena-sisällöt eivät toistuneet laitteilla, jotka olivat saaneet Samsungin julkaiseman sovelluspäivityksen. Ongelma korjattiin tekemällä muutoksia Areenan taustajärjestelmiin.

  • Ikkunoita ihmismieleen - syksyä juhlistetaan palkituilla radiodraamoilla

    Palkittuja radiodraamoja syyskuun alkuun

    Syksyn alkajaisiksi Areenaan julkaistaan viisitoista Sokeain kuunnelmapalkinnolla palkittua radiodraamaa vuosilta 1978-2006. Tarinoiden skaala liikkuu viime vuosisadan alun Pohjanmaalta 1950-luvun Intiaan, huumevieroitusklinikalta koulukiusatun nahkoihin, lapsensa kehityksestä huolestuneiden vanhempien arkeen ja vaimoaan hautaavan miehen huoliin.