Hyppää pääsisältöön

Persona non grata: Marco Casagrande

Turkulaissyntyinen arkkitehti Marco Casagrande tunnetaan myös urastaan palkkasoturina. Mitä yhteistä on taiteilija Casagrandella ja palkkasoturi Casagrandella?

— Generaattori on sama, mutta ehkä koneisto on vähän monimutkaistunut, vastasi Marco Casagrande kysymykseen vuonna 2004.

Arkkitehtiylioppilas Casagrande aloitti opintonsa 1990 pitkätukkaisena, vaaleanpunaiseen pukeutuneena surffarina.

Muutaman vuoden päästä hän kuitenkin sai vahvan kutsumuksen lähteä sotimaan muslimeja vastaan Bosniaan.

— Kutsumus lähtöön oli totaalinen, en kyseenalaistanut sitä hetkeäkään. Mitäköhän mä olin siellä tekemässä... no ainakin kasvamassa, sinne piti mennä katsomaan mysteeriota, Casagrande mietti vuonna 2004.

Vuonna 1997 oli noussut kohu hänen julkaisemastaan kirjasta Mostarin tien liftarit. Kirjan sisältämät sotarikoksiksi luokiteltavien tapahtumien kuvaukset johtivat poliisitutkimuksiin.

Tutkimuksissa Casagrande kiisti tapahtumien todenperäisyyden ja tutkinta keskeytettiin. Neljä vuotta myöhemmin hän pyörsi puheensa, tutkinta käynnistettiin uudelleen, mutta lopetettiin riittävän näytön puutteessa.

Persona non grata -ohjelmassa Casagrande kuittaa kirjan silkkana provosointina, "punkkina".

Taiteilijana Casagrande on saavuttanut kansainvälistä mainetta. Hänen arkkitehtitoimistonsa Casagrande Laboratorion tavoitteena on "luoda maailmanlaajuinen herkkyyden diktatuuri".


Vuonna 1998 Casagrande vieraili Timo Harakan Musta laatikko -ohjelmassa Bosnian sodan tiimoilta. Ohjelman toinen vieras oli niin ikään Bosnian sodan veteraani, muslimien puolella taistellut Jani Anttola.

Keskustele

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto