Numerologia on pseudotiede, jonka mukaan henkilön syntymähetken ja nimen lukuarvojen perusteella voidaan laskea luonteeseen, tulevaisuuteen ja jopa kuolinpäivään liittyviä asioita. Numerologi Väinö Lilja esitteli numeroiden saloja Täysikuu-ohjelmnassa vuonna 1993.
Numerologi Väinö Lilja esittelee itsensä numerologisesti. Numerot paljastavat hänen nimensä, syntymäaikansa, entiset elämänsä ja tulevaisuutensa.
Lilja kertoo kuolleesta ystävästään ja häneen liittyvästä numerologiasta. Virsien numerot ystävän hautajaisissa olivat Liljan mukaan suora viesti vainajalta hänelle.
Liljan mukaan numerot ovat eläviä olioita, jotka järjestäytyvät jokaisen ihmisen kohdalla omalla tavallaan. Numeroista syntyvä kaava paljastaa myös ihmisen todellisen luonteen.