Hyppää pääsisältöön

Helge Herala Jatkoajassa

Helge Heralan koominen lahjakkuus tuli hyvin tunnetuksi monien tv-roolien kautta. Vuonna 1967 Herala nauratti Jatkoajan katsojia Mai-Britt Heljon ja Kaarlo Juurelan kanssa.

Näyttelijä Helge Herala (1922-2010) esiintyi yli 60 elokuvassa. Teatteriosia kertyi toista sataa. Hänen töihinsä mahtui koko draamallisten luonteiden kirjo, mutta koomiset roolit lienevät jääneet katsojien mieleen päällimmäisinä.

Joitakin Jatkoajan sketsejä on ajan hammas jo purrut, mutta Heralan humoristin kyvyt käyvät niistä silti ilmi. Kahdessa ensimmäisessä sketsissä pilaillaan uutistenlukijoiden ja tv-kuuluttajien kustannuksella.

Ex-uutisankkuri Kauko Saarentaus ja ex-kuuluttaja Lenita Airisto seuraavat mielenkiinnolla, kuinka teatteriohjaaja opastaa tv-henkilöstöä tunteikkaampaan ilmaisuun.

Seuraavassa leikkeessä tavataan pääministeri Mauno Koivistoa ulkoisesti muistuttava ministeri Härkäpää, joka valottaa hinnankorotusten melkoisesti vaihtelevia perusteita. Olennaista on, että peruste löytyy aina.

Neljännessä leikkeessä Viktor Klimenko ja Helge Herala nähdään odottavina isinä. Sketsi on ajalta, jolloin miesten osallistuminen synnytykseen rajoittui odotushuoneeseen.

Kahdessa seuraavassa sketsissä Herala kohtaa vahvoja naishahmoja: ensin naistuomari langettaa rangaistuksen murtomiehelle, sitten jämäkkä johtajanrouva saattelee Herran nuhteessa pidetyn Oskarinsa armeijan kertausharjoituksiin.

Lopuksi ministeri Härkäpää kertoo Suomen pankin johtajanimityskuvioista. Mauno Koivistoa ei voitu valita tehtävään, koska hänestä kaavaillaan presidenttiä. Tosin vasta vuodelle 1996 - "eiköhän paikka siihen mennessä vapaudu".

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto