Hyppää pääsisältöön

Ei itsemääräämisoikeutta

Ohjelmani MOT: Holhotut kertoo kolme tarinaa tavallisten ihmisten taistelusta edunvalvojia ja heitä valvovia viranomaisia vastaan. Jutunteon aikana törmäsin tapauksiin, joissa ihminen oli määrätty edunvalvontaan varsin kevein perustein.

Olin sopinut haastattelusta erään joensuulaisen miehen kanssa. Mies oli rikkonut nilkkansa humalassa toilaillessaan. Velkaakin oli kertynyt jonkin verran. Mies määrättiin edunvalvontaan. Edunvalvoja otti haltuunsa miehen rahat ja pakotti tämän laitoshoitoon.

Miehellä ei kuitenkaan ollut diagnosoitu sellaista sairautta, joka vaatisi edunvalvonnan määräämistä. Mies ei ollut varsinaisesti hullu tai toimintakyvytön. Hän oli vain omapäinen ihminen, joka ei tullut toimeen viranomaisten kanssa. Edunvalvonta on kuin hämähäkin seitti: mitä kovemmin mies rimpuili, sitä tiukemmin hän takertui kiinni.

Mies koki edunvalvonnan nöyryyttävänä ja haki edunvalvonnan lakkauttamista Joensuun käräjäoikeudelta neljä kertaa. Mies perusteli vaatimustaan sillä, että ”hänen tulonsa riittävät hänen omiin kuluihinsa ja edunvalvoja vaikuttaa häneen vain negatiivisesti”.

Sekä edunvalvoja että Pohjois-Karjalan maistraatti vastustivat edunvalvonnan lakkauttamista. Lääkärinlausunnon mukaan miehellä on ”epärealistisia kuvitelmia pystymisestään itsenäiseen elämään” ja ”osastohoidossa on tullut esille hänen luonteensa impulsiivisuus”. Joka kerta käräjäoikeus hylkäsi miehen hakemuksen. Ja joka kerta mies valitti Itä-Suomen hovioikeuteen. Vasta kahdeksannessa oikeudenkäynnissä Itä-Suomen hovioikeus päätti, että edunvalvonta lakkautetaan.

Tapaus vaikutti pöyristyttävältä, ja iloitsin siitä, että saisin kertoa sen ohjelmassani. Juuri ennen Joensuuhun lähtöämme yritin soittaa miehelle varmistaakseni tapaamisemme ajankohdan. Miehen puhelin ei ollut päällä. Eikä se avautunut seuraavaan viiteen päivään. Lopulta tavoitin miehen aikuisen pojan, joka kertoi minulle asioiden todellisen laidan: mies ryyppää ja on lähes liikuntakyvytön. Minun oli pakko myöntää, että ehkä tässä tapauksessa viranomaiset olivat sittenkin oikeassa. Ehkä mies todella oli edunvalvonnan tarpeessa. Päätin, että emme lähde Joensuuhun.

Tapaus kuitenkin osoittaa, että edunvalvontaan määrääminen ei ole ongelmatonta. Viime kädessä on kysymys siitä, onko ihmisellä oikeus sotkea elämänsä, jos hän haluaa? Jos valtio ottaisi siipiensä suojaan jokaisen alkoholiongelmaisen ja impulsiivisesti rahaa käyttävän, edunvalvonnassa olisi pian satojatuhansia ihmisiä.

Kävin läpi kymmeniä muitakin oikeuden päätöksiä edunvalvonnan lakkauttamisesta. Maistraattien oikedelle antamissa kannanotoissa haiskahtaa viranomaisten turhautuminen siihen, kuinka edunvalvontaan määrätyn asioita on vaikea hoitaa valvottavan ”yhteistyöhaluttomuuden, ymmärtämättömyyden tai vastahankaisuuden takia”.

Onneksi Korkein oikeus on edunvalvontaa koskevissa päätöksissään korostanut ihmisen itsemääräämisoikeutta: ”Ihmisarvon kunnioittamisen periaate sekä päämiehen etujen ensisijaisuus ja osallistumismahdollisuuksien turvaaminen edellyttävät, että päämiehelle tärkeiden etujen vaarantumista tulee arvioida päämiehen näkökulmasta eikä esimerkiksi viranomaisten toiminnan joustavuuden tai vaivattomuuden kannalta.”

Miksei tätä periaatetta noudateta alemmissa oikeusasteissa?

Kommentit