Hyppää pääsisältöön

M. A. Nummisen uusrahvaanomainen yhtye

Hra Numminen jatsiyhtyeineen esittelee ulkomailla suurta kohua herättänyttä swing-musiikkia Gräsårdin tanssilavalla Hangelbyssä huhtikuussa 1970.

Tietolaatikko

Armaani sä silloin oot (I want you to be my baby). Hendricks, Jon (säv). Numminen, Mauri Antero (san).
Salama kirkkaalta taivaalta (Orange-colored sky). Delug, Milton (säv). Numminen, M. A. (san).
Missä yösi vietitkään. Essen, Robert von (säv). Uhlenius, Jani (sov). Ela (= Laine, Eine) (san). Numminen, Mauri Antero (san).

Uusrahvaanomaisesta iskelmämusiikista tuli taiteilija Nummisen leipälaji 1970-luvulla. Hän siirtyi siihen katsottuaan antaneensa jo kaikkensa avantgarden ja undergroundin saralla.

Nummisen silloinen vakiosäestäjä Jani Uhlenius oli tutustunut 30-luvun saksalaiseen hot-musiikkiin. Se toimi inspiraationlähteenä Nummisen ja yhtyeen levyttäessä joulukuussa 1969 ensimmäistä yhteistä singleään Kissa vieköön/Missä yösi vietitkään.

Uusrahvaanomaisesta jatsista tuli tavattoman suosittua, ja pian ilmestyi Nummisen ja Uhleniuksen orkesterin ensimmäinen Long Playing -levy.

Pekka Gronow kirjoitti sen takakannessa: "Kas tässä levy, jota ilman kukaan hot-hullu ei voi tulla toimeen! Joukko maan parhaita rytmimuusikereita soittamassa mannermaisia uutuussäveleitä, jonka lisäksi on mainittava, että laulusolisti hra Numminen esittää kertosäkeet suomenkielellä!"

Swing on esittelytekstin mukaan "uusi sensaatio, jota kuitenkin vain harvat ymmärtävät". Ulkomailla se on kuitenkin nostattanut kerrassaan hirmumyrskyn.

Aivan erityisesti Gronow kiinnittää huomiota lukuisiin hot-hienouksiin hra Nummisen tulkinnoissa. "Varsinkin kappaleessa Armaani sä silloin oot, jossa häntä avustaa lauluyhtye Rytmi-Kolmoset, hän ylettyy suorastaan mannermaista tasoa olevaan suoritukseen!"

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto