Hyppää pääsisältöön

Tapahtui 1985: Sakari Kiuru ja sitaattikiista

Vuonna 1985 presidentti Mauno Koiviston ja Yleisradion välillä puhkesi selkkaus, joka tunnetaan nimellä sitaattikiista.

Sytykkeen kiistalle tarjosi tv-uutisten juttu, jossa Koiviston vanhempaa lausuntoa huolimattomasti lainaten annettiin ymmärtää Koiviston jo ilmaisseen halukkuudestaan toiselle presidenttikaudelle. Kiistan ytimessä oli Koiviston halu sanella uusiksi pelisäännöt, joilla presidentin lausuntoja käytettiin tiedotusvälineissä.

Sitaattikiistan varsinainen lähtölaukaus tapahtui 18. päivä helmikuuta vuonna 1985, jolloin Yleisradioon saapunut presidentin virallinen kirje laukaisi avoimen kriisin näiden kahden instituution välillä. Koiviston aloitettua yhden miehen sotansa Yleisradiota vastaan joutui myrskynsilmään YLEn pääjohtaja Sakari Kiuru, joka pääjohtajakausiaan käsittelevässä kirjassa kirjoittaa: ”Siitä alkoi urani hankalin rumba.”

Tapahtui 1985 -ohjelmasarjan jaksossa Sakari Kiuru ja sitaattikiista, Yleisradion entinen pääjohtaja muistelee tietä ulos sitaattikiistasta ja kertoo, kuinka pahaan välikäteen pääjohtaja itse joutui tämän instituutioiden välisen kiistan puristuksessa.

Ohjelmassa kuullaan myös Yleisradiolta aikoinaan kiellettyjä lainauksia presidentti Koiviston MTV:lle antamasta dramaattisesta haastattelusta. MTV:n Sunnuntairaportissa (3.3.1985) presidentti Mauno Koivistoa haastatteli toimittaja Pekka Hyvärinen.

Teksti: Tapio Pajunen

Tietolaatikko

Kirjeissään Yleisradiolle ja hallintoneuvostolle Koivisto kysyi, miksi Yleisradiossa ei noudateta ohjelmatoiminnan säännöstöä ja vaati presidentin kanslialle oikeutta kontrolloida presidentin lausuntojen uudelleenkäyttöä. Koivisto halusi varmistaa, ettei häntä saateta viestimissä kiusalliseen valoon leikkaamalla yhteen eri asiayhteydessä annettuja ja toisiinsa kuulumattomia lausuntoja.
Yleisradiossa Koiviston vaatimusten katsottiin käytännössä merkitsevän presidenttiin liittyvien juttujen ennakkosensuuria. Yleisradio ei presidentin vaatimuksia voinut hyväksyä, vaan piti kiinni riippumattomuudestaan, jonka ainoa tae oli, ja on yhä, journalistisen harkinnan pitäminen tiukasti toimitusten sisällä. Tämän länsimaiselle journalismille elintärkeän periaatteen noudattamisessa edes presidentti ei voinut olla poikkeus.
Sitaattikiista johti Yleisradion ja presidentti Koiviston välillä hetkellisesti lähes täydelliseen välirikkoon. Se paisui yli äyräiden ja muuttui periaatteelliseksi väännöksi kahden arvovaltaisen instituution, tasavallan presidentin ja Yleisradion, välillä. Sitaattikiistan pahimmassa vaiheessa presidentin kanslia uhkasi jopa Koiviston haastattelulausuntojen siirtämisellä videofirmalle, josta Yleisradio erillistä lupaa vastaan niitä olisi voinut saada.
Elämää suuremmaksi kiista paisui viimeistään siinä vaiheessa, kun loukkaantunut presidentti päätti tölväistä Yleisradiota antamalla sitaattikiistaa käsittelevän haastattelun MTV:lle, YLEn silloiselle pahimmalle kilpailijalle. Presidentin ainoa ehto MTV:lle kuului, ettei haastattelua saisi antaa Yleisradiolle ja ettei Yleisradio saisi sitä suoraan siteerata.
Sitaattikiistan taustalla on presidentti Koiviston jo pitkään kokema närkästys tavoista, joilla tiedotusvälineet hänen lausuntojaan käsittelivät. Siirryttäessä Kekkosen ajasta Koiviston kauteen tiedotusvälineiden toimintatavat ja -kulttuuri muuttuivat ja yleinen politiikan vastaisuus, laajoine rötösherrauutisointeineen, valtasi tilaa lehdistössä. Toimittajien asenne poliitikkoja kohtaan muuttui kriittisemmäksi ja samalla poliitikkojen suhteista toimittajiin tuli ongelmallisempia. Koiviston ohella muun muassa pääministeri Kalevi Sorsa kritisoi voimakkaasti sekä Yleisradiota, että toimittajia yleensä, väittäen vuonna 1984 tiedotusvälineiden harjoittaman ”infokratian” olevan jo uhka demokratialle. Kuuluisa on myös Koiviston sopulihaastattelu, jossa presidentti kysyi: ”Saako arvostella lehdistöä, kun presidenttiä saa arvostella?”.
Sitaattikiistaa leimaa tietynlainen pattiasetelma: Yleisradio ei voinut kiistaa hävitä, sillä se olisi merkinnyt alistumista presidentin ohjaukseen, mutta yhtä vähän Yleisradiolla oli lupa nöyryyttää presidentti-instituutiota. Miten siis päästä ulos tästä arvovaltakiistasta ilman että presidentti menettäisi kasvojaan ja Yleisradio journalismilleen välttämätöntä riippumattomuuttaan?

  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – diplomaatit auttoivat tuhansia pakolaisia

    Brotherus ja Edelstam kertovat vaiheistaan Chilessä.

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto